Katri Valan terävät pasifistiset sekä feministiset pakinat olivat aikaansa edellä. Hän näki myrskyn nousevan Euroopassa ja koki Suomenkin olevan vaarassa ajautua fasismiin tarkastellessaan yltiöpäistä isänmaallisuutta saksalaisten läpitunkemana. Vala oli
”Ihmisen puolustaja tuhon ja hävityksen saarnaajia vastaan” ja itsenäinen sielu, joka pasifistina ei kuitenkaan voinut hyväksyä radikaaleja vallankumouksellisia.
Valan kirjoitukset sopivat pelottavankin hyvin nykypäivään, kun Euroopassa käydään sotaa, ja eri puolilla maapalloa äärimmäinen nationalismi nostaa päätään. Vala kommentoi fasismin uhkaa tavalla, joka saa nykyaikaisenkin kuulijan pohtimaan sodan ja rauhan tematiikan laajempia koonaisuuksia.
Toinen hyvin ajankohtaiselta tuntuva teema on naisena oleminen niin kulttuurin kentällä kuin arjessakin. Feminismissäänkin Vala tuntuu olevan aikaansa edellä. Hän kommentoi muun muassa sitä, miten miestaiteilija tai -poliitikko saa kyllä juhlia ja rellestää päästen kritiikin kynsistä kuin koira veräjästä, kun vastaavan naisen paikka taas on tiukkaan lokeroitu. Vala kirjoittaa naisen asemasta miesten hallitsemalla kulttuurialan kentällä.
Nämä teemat saavat lukijansa pohtimaan sitä, millä tavalla ja mihin suuntaan yhteiskuntamme on kehittynyt ja onko kehityksessä näkyvillä suurempia kaaria tai toisteisia syklejä.
Naurakoon Suomen demokraattinen kansa naiden pakinain aaressa surullisen-lystikkaan-irvokkaalle menneisyydelle nyt, kun tama menneisyys on katoamassa kuin yo aamun tielta! Vai onko onko taas illankoitto?
