Kaksi mummia, kaksi totuutta kansalaissodasta. 7-vuotiaan pojan kaksi kesäpäivää v. 1977, kahdessa mummilassa. Koski erottaa mummit toisistaan, mutta syvin juopa heidän välillään ovat muistot vuodesta 1918. Mummit asuvat samassa kaupungissa, välissä on koski. Toisen perhe oli sisällissodassa punaisten puolella, toinen valkoisten. Mutta heidän lapsensa rakastuivat kuin Romeo ja Julia. Ja saivat pojan. Toiseen mummilaan haetaan vesi kaivosta ja lämpö liiteristä. Leikkitoverina pihassa on Vilho-poika, joka vuonna 1918 sai reiän vatsaansa. Toisessa mummilassa on palkintopuutarha, katossa kristallikruunu ja seinällä Mannerheim. Poika elää kesäänsä kahdessa eri todellisuudessa ja kuulee mummeiltaan kaksi eri totuutta nuoresta Suomesta. Jari Järvelä on monipuolinen kotkalainen kirjailija. Tällä kertaa hän hyödyntää omia lapsuusmuistojaan. Kirjailijan omat mummit olivat sisällissodassa eri puolilla. Vaikka romaani on puhtaasti fiktiivinen, omakohtaisuus tuo siihen erityistä koskettavuutta.
Raiteet
Jari Järvelä
audiobookbookYövartiossa : Esseitä unettomuudesta
Samuli Putro, Hanna-Riikka Kuisma, Sirpa Kähkönen, Tiina Raevaara, Akseli Heikkilä, Sinikka Vuola, Jani Saxell, Anna Tommola, Esa Mäkijärvi, Tuuve Aro, Jari Järvelä, Suvi Vaarla
audiobookbookRakastan Eva Braunia
Jari Järvelä
audiobookbookSisarperhonen ja muita matkatarinoita
Jari Järvelä
audiobookbook24 yötä jouluun : Huippudekkaristien jännitystarinoita
Tapani Bagge, Patricia G. Bertényi, Jari Järvelä, Lauri Kemppainen, Joona Keskitalo, JP Koskinen, Saija Kuusela, Matti Laine, Leena Lehtolainen, Tuire Malmstedt, Max Manner, Kale Puonti, Liina Putkonen, Matti Remes, Markku Ropponen, Christian Rönnbacka, Miina Supinen, Pauliina Susi, Arttu Tuominen, Vera Vala, Heikki Valkama, Marja Aarnipuro, Markus Ahonen, Elina Backman
audiobookbookMozzarellakuu ja muita matkatarinoita
Jari Järvelä
audiobookbookAino A.
Jari Järvelä
audiobookbookOle oman elämäsi sensei : Mustan vyön tie hyvään elämään
Jari Järvelä, Eelis Aalto
bookKlik
Jari Järvelä
audiobookbookSe ken tulee viimeiseksi
Jari Järvelä
bookMarilyn, Marilyn 2 : Kaninkäpälä
Jari Järvelä
book