Huhtikuussa 1970 Maarianhaminan Ålandsbankenin konttorista astui ulos pettynyt 23-vuotias Anders Wiklöf. Hän oli hakenut lainaa autokaupan perustamiseen, mutta hakemus oli hylätty. Lainapyyntö ei ollut suuren suuri, mutta tyhjätaskuiselle miehelle summa olisi ollut elintärkeä. Wiklöf päätti vielä joskus ottaa pankista revanssin. Hän perusti autokauppansa ilman alkupääomaa.Tämä kirja kertoo, kuinka työläiskodin kasvatti Anders Wiklöf raivasi tiensä juoksupojasta yhdeksi Suomen menestyneimmistä liikemiehistä. Hänen yhtiönsä Wiklöf Holding on Suomen suurin yksityishenkilön omistama yritys. Sen kautta Wiklöf omistaa yli 20 yritystä, joiden toimialoihin kuuluu logistiikkaa, helikopteripalveluita, teollisuushalleja, kauppaa ja turismia. Liikemiehen hallussa on myös eräs pohjolan merkittävimmistä yksityisistä taidekokoelmista.Entä se revanssi Ålandsbankenista? Nykyään Anders Wiklöf on pankin suurimpia osakkeenomistajia, ja hän on ollut pankin hallituksen jäsen vuodesta 2006.Staffan Bruun on kirjoittanut vetävän elämäkerran Anders Wiklöfin kiehtovasta kasvu- ja menestystarinasta. Menestyksestään huolimatta miljonääri ei ole unohtanut juuriaan ja yhteiskunnallista vastuutaan.
Vinet brinner
Staffan Bruun
bookSuomen kallein asianajaja : Zacharias Sundströmin elämä ja teot
Staffan Bruun
audiobookbookViini palaa
Staffan Bruun
audiobookbookBergsrådet som inte ville betala skatt
Staffan Bruun
bookFest i barrikaderna
Staffan Bruun
bookSvit 740
Staffan Bruun
audiobookbookFällan i Brunnsparken
Staffan Bruun
bookKinesisk rulett
Staffan Bruun
bookStruggling love
Staffan Bruun
bookKannibalen
Staffan Bruun
bookClub Domina
Staffan Bruun
audiobookbookKappsäck full med pengar
Staffan Bruun
book