4.1(22)

Agnes - ensimmäinen naisjuristi

Agnes Lundell (1878-1936) oli Suomen ensimmäinen naisjuristi.

Miltä tuntui pyytää varakanslerilta erivapautta yliopisto-opintoihin vuonna 1899? Millaista oli työskennellä virastossa, jossa kaikki työtoverit olivat miehiä? Miten asianajajakollegat suhtautuivat ainoaan naisjuristiin joukossaan? Aluksi Agnes Lundell tunsi ulkopuolisuutta ammatissaan. Virkauralle päästäkseen hän joutui pyytämään vapautusta sukupuolestaan. Porvarillinen naisliike antoi hänelle tukensa, mutta se ei ratkaissut ongelmaa.

Nuoren Agneksen tulikoe oli kohujuttu raastuvanoikeudessa, missä hänen asiakkaansa neiti Strömberg vaati lääkäreille rangaistuksia ja korvauksia mielisairaalaan sulkemisestaan. Tuon jutun ansiosta Agnes Lundell'ista tuli aikansa julkkis.

Pian Agnes jätti virkauran ja perusti oman asianajotoimiston. Asianajajana hän puolusti naisia eroissa, mutta hoiti myös liikeasioita. Liikenainen hän oli itsekin, Villa Arkadian omistaja ja vuokranantaja. Naimattomana hän sai itse päättää asioistaan, mutta avioliitossa hän olisi tuohon aikaan ollut miehen edusmiehisyyden alainen. Agnes viihtyi työssään, yhdessä toimistolaistensa kanssa, joista sisarusten ohella tuli hänen perheensä. Toimisto pysyi pystyssä sodan ja sisällissodan rampauttamassa Suomessa ja nousi sen jälkeen uuteen kukoistukseen. Vuosien kuluessa työtä alkoi olla yhdelle ihmiselle liikaakin.

Hänen ystävättärensä Emmy meni naimisiin leskimiesprofessorin kanssa ja kannusti Agnestakin perustamaan perheen. Romaanissa Agnes tutustuu miellyttävään vaasalaiskollegaan ja joutuu tekemään valinnan uran ja yksityiselämän välillä.

Marja Toivion romaani Agnes - Ensimmäinen naisjuristi avaa ikkunan pioneerinaisen elämään ja työhön 1900-luvun alusta 50-vuotispäivän kynnykselle. Päähenkilön elämänvaiheiden taustalla kulkevat Suomen historian kuohuvat vuodet suurlakosta itsenäistymiseen, maailman- ja sisällissodasta ensimmäiseen tasavaltaan.

Marja Toivio (s. 1955) on järvenpääläinen kirjailija ja juristi, jonka kirjoissa on yhteiskunnallinen pohjavire ja ihmisten raadollisuus kuvataan ymmärtävällä otteella. Agnes on hänen kahdeksas romaaninsa ja se kertoo Suomen ensimmäisestä naisjuristista, Agnes Lundellista. Hänen edellinen teoksensa Lasten takia sijoittui asianajomaailmaan.

Teste 30 Stunden gratis

  • Heute lesen und hören
  • Keine Verpflichtungen, jederzeit kündbar
Jetzt kostenlos testen

Mach aus jedem Moment ein Abenteuer

  • Tausende Geschichten immer griffbereit in deiner Hosentasche
  • Keine Verpflichtungen, jederzeit kündbar
Jetzt kostenlos testen
Lächelnde Frau, die aus einem Zugfenster schaut, Kopfhörer trägt und ihr Telefon hält

Starten Sie noch heute mit diesem Buch für € 0

  • Hol dir während der Testphase vollen Zugriff auf alle Bücher in der App
  • Keine Verpflichtungen, jederzeit kündbar
Jetzt kostenlos testen
Mehr als 52 000 Menschen haben Nextory im App Store und auf Google Play 5 Sterne gegeben.