4.1(27)

Alpo

Mestarivalmentaja, kulttuurivaikuttaja ja aikaansa edellä ollut ihmisen ja pelin filosofi.

Alpo Suhonen on poikkeuksellinen huippu-urheilun johtaja. Hän on valmentanut Leijonia, päässyt ensimmäisenä eurooppalaisena NHL:ään päävalmentajaksi, ohjannut teatteriesityksiä ja luotsannut Turun kaupunginteatteria sekä Pori Jazzia.

Suhosen kokonaisvaltainen ihmiskäsitys ja perinteisen ajattelun vastustaminen ovat saaneet hänen 50-vuotisen uransa aikana sekä kritiikkiä että ylistystä. Hän jätti jälkensä suomalaisen jääkiekkoilun kasvun vuosiin ja yritti uudistaa urheilu- ja kulttuuriorganisaatioiden toimintatapoja – mutta sai aina enemmän arvostusta ulkomailla kuin Suomessa.

Alpo kertoo Suhosen kiehtovan tarinan ja selvittää hänen matkaansa läpi vaiherikkaan elämän.

"Alpo on sanonut oleelliset asiat valmentamisesta 1970-luvulla. Hänen linjansa on pysynyt ja kehittynyt koko ajan." – Jyri Puhakainen

Risto Pakarinen on toimittaja, jonka erikoisalaa on jääkiekko. Pakarinen on aikaisemmin julkaissut muun muassa yhdessä Alpo Suhosen kanssa Markku Kanerva – Näin valmennan voittajia -elämäkerran.

Starten Sie noch heute mit diesem Buch für € 0

  • Hol dir während der Testphase vollen Zugriff auf alle Bücher in der App
  • Keine Verpflichtungen, jederzeit kündbar
Jetzt kostenlos testen
Mehr als 52 000 Menschen haben Nextory im App Store und auf Google Play 5 Sterne gegeben.