4.4(5)
Herra Huu

Herra Huu matkoilla

Eräänä päivänä Herra Huu saa kirjeen, jossa häntä vaaditaan palaamaan lapsuutensa maisemiin, asioita hoitamaan.

Mistä on kysymys, siitä Herra Huu ei saa selvää, mutta matkalla hän äkkiä on!

Kun Herra Huu viimein löytää itsensä siirtolapuutarhamökistä, ei hän heti usko tapahtunutta todeksi. Isoisän kirjoittamassa matkaoppaassa on kuitenkin hyviä vinkkejä tylsemmänkin loman varalle. Herra Huun on vain sopeuduttava uusiin oloihin, mökkiin ja sen mukanaan tuomiin yllätyksiin. Noitatyttö opettaa herra Huun luistelemaan ja lapsimuseoonkin herra Huu pääsee. Ja koska matkalle lähetään, sieltä on myös palattava: Taivaanlaiva lennättää unisen herra Huun kotisaarelle.

Herra Huu matkoilla on neljäs Herra Huu -kirja ja se ilmestyi ensimmäisen kerran vuonna 1994.

Hannu Mäkelä on monipuolinen ja palkittu kirjailija, jonka teoksia on käännetty monille kielille. Suomalaista lastenkirjallisuutta Mäkelä on uudistanut persoonallisella tavalla tuomalla esiin maailman, jossa vapaus, ystävyys ja onnelliset loput ovat mahdollisia. Hänen tunnetuin lastenkirjahahmonsa on kansainvälistäkin mainetta saavuttanut Herra Huu. Hannu Mäkelän teos Herra Huu palkittiin Anni Swan -mitalilla 1976. Hannu Mäkelän lastenromaanien lämmin huumori ja pienten asioiden suuruus tuovat lapsuuden lähelle ja lisäävät sydämen viisautta.

Teste 30 Stunden gratis

  • Heute lesen und hören
  • Keine Verpflichtungen, jederzeit kündbar
Jetzt kostenlos testen

Mach aus jedem Moment ein Abenteuer

  • Tausende Geschichten immer griffbereit in deiner Hosentasche
  • Keine Verpflichtungen, jederzeit kündbar
Jetzt kostenlos testen
Lächelnde Frau, die aus einem Zugfenster schaut, Kopfhörer trägt und ihr Telefon hält

Starten Sie noch heute mit diesem Buch für € 0

  • Hol dir während der Testphase vollen Zugriff auf alle Bücher in der App
  • Keine Verpflichtungen, jederzeit kündbar
Jetzt kostenlos testen
Mehr als 52 000 Menschen haben Nextory im App Store und auf Google Play 5 Sterne gegeben.