Iltanuotistolla

Konsertin jälkeen muusikot päätyvät usein karonkkaan - syömään, juomaan ja vaihtamaan ajatuksia kollegojensa ja muun asiaankuuluvan väen seurassa. Etenkin pitkillä kiertueilla karonkat ovat korvaamattoman tärkeitä, kun matkustusaikataulujen ja esiintymisten paineet ovat muutoin alati mielessä.

Tämän kirjan inspiraationa on juuri tällainen karonkka. Tai siis karonkat - sadat, ellei peräti tuhannet karonkat, joihin Seppo Kimanen on osallistunut. Ja vielä täsmentäen: ei niinkään se syömis- ja juomispuoli, vaan säkenöivät tarinat. Muusikoiden ajatukset. Ja ajatukset musiikista.

Kimanen on koonnut Iltanuotistolle koko joukon karonkkaolosuhteista kumpuavia kaskuja, mietteitä, heittoja, provokaatioita, korkealentoisempia pohdintoja ja kaikenlaisia henkevyyksiä. Niitä on perimätietona kertynyt satojen vuosien ajalta toki musiikkihistorian suuruuksilta, mutta mukana on kosolti myös nykypäiväistä aineistoa.

Über dieses Buch

Starte noch heute mit diesem Buch für € 0

  • Hole dir während der Testphase vollen Zugriff auf alle Bücher in der App
  • Keine Verpflichtungen, jederzeit kündbar
Jetzt kostenlos testen
Mehr als 52 000 Menschen haben Nextory im App Store und auf Google Play 5 Sterne gegeben.