Talvi 1943 on ollut Kannaksen etulinjassa, Rajajoen vieressä, rauhallinen. Aikaa on jäänyt tapettavaksi asti: sukset ovat viuhuneet, on painittu ja nyrkkeiltykin. Kun kesä koittaa, venäläiset heräävät talviunilta: kranaatti-iskut, vanginsieppaus- ja tuhoamispartiot pitävät vartiossa olevat miehet koko ajan varuillaan. Vanhoja asemia ja korsuja ehditään tuskin korjata, kun venäläiset iskevät uudelleen. Elokuun lopussa tuleva Marskin Ritari luutnantti Toivo Honkaniemi kokoaa iskujoukon, jolla päätetään tuhota venäläisten pahamaineinen tukikohta, kuivatetulle suolle rakennettu vihollisbunkkeri.
24.8.1943 yö on säkkipimeä. Vastaan puhaltava tuuli painaa jonossa hiipivien miesten leuan rintaan. Vaivaiskoivujen ja pajupensaiden jatkuva väistely nostaa hiljalleen tuskanhien suunnasta vastaavien otsalle. Ei mene kuin hetki, kun Honkaniemelle on selvää, että nyt hänen ja miesten taidot ovat joutuneet todelliseen tulikokeeseen.
”Jokihyökkäyksen dramatisointi toimii. -- Myös yksityiskohdissa ollaan tarkkoja. -- Virke vetää, ja suomalainen periksiantamattomuus on aina mukavaa luettavaa.”
