Kunpa joku odottaisi minua jossakin on novellikokoelma rakkauden kaipuusta, kännyköistä, avioliitosta, ultraäänikokeista ja liian hienoista autoista. Elävästä elämästä. Tänään. Kokoelman tarinat tempaavat mukaansa. Ne ovat helposti luettavaa ja kepeää kerrontaa, mutta Gavaldan terävä kynä on onnistunut laittamaan rivien väliin myös ajattelemisen aihetta. "Kohtaan ihmisiä. Katson heitä. Kysyn heiltä mihin aikaan he heräävät aamuisin, miten he tulevat toimeen ja mikä on esimerkiksi heidän lempijälkiruokansa. Sitten ajattelen heitä. Ajattelen heitä lakkaamatta. Näen yhä uudestaan heidän kasvonsa, heidän kätensä ja jopa heidän sukkiensa värin. Ajattelen heitä tunteja, jopa vuosia, ja sitten jonakin päivänä yritän kirjoittaa heistä." "Kirjoitan jotta ihmiset eivät kyllästyisi julkisessa joukkoliikenteessä. Jotta tavallisesta tulisi erityistä. Yritän kirjoittaa lyhyesti, jotta matkustajat eivät myöhästyisi jatkoyhteyksistään." Kunpa joku odottaisi minua jossakin sai Ranskan merkittävimmän lukijapalkinnon RTL-Liren. Sitä on myyty pelkästään Ranskassa 200.000 kappaletta ja sen oikeudet on myyty jo 12 maahan.
Kunpa joku odottaisi minua jossakin
Teste 30 Stunden gratis
- Heute lesen und hören
- Keine Verpflichtungen, jederzeit kündbar

Mach aus jedem Moment ein Abenteuer
- Tausende Geschichten immer griffbereit in deiner Hosentasche
- Keine Verpflichtungen, jederzeit kündbar

Starten Sie noch heute mit diesem Buch für € 0
- Hol dir während der Testphase vollen Zugriff auf alle Bücher in der App
- Keine Verpflichtungen, jederzeit kündbar
Autor*in:
Sprecher*in:
Sprache:
Finnisch
Format:

Alles Glück kommt nie
Anna Gavalda
audiobook
Zusammen ist man weniger allein
Anna Gavalda
audiobook
Breaking Away
Anna Gavalda
book
Lohikäärmetatuointi ja muita pintanaarmuja
Anna Gavalda
audiobook
Parempaa elämää
Anna Gavalda
audiobook
Lempi ei ole leikin asia
Anna Gavalda
audiobook
Karkumatka
Anna Gavalda
audiobook
Viiniä keittiössä
Anna Gavalda
audiobook
Lohduttaja
Anna Gavalda
audiobook
Kimpassa
Anna Gavalda
audiobook
Jag vill berätta något för dig
Anna Gavalda
book
