4.5(10)
Alaska

Maailman kirkkaalle laidalle

Lumilapsi-kirjallaan ihastuttaneen Eowyn Iveyn toinen romaani herättää eloon Amerikan alkuperäisasukkaiden myytit ja Alaskan karun ja kauniin luonnon. Maailman kirkkaalle laidalle on kiehtova ja samalla hyytävä tarina rakkaudesta, seikkailusta ja selviytymisestä.

Lumilapsen kirjoittajan uusi, henkeäsalpaava romaani.

Everstiluutnantti Allen Forrester saa vuonna 1885 elämänsä mahdollisuuden, kun hänet määrätään johtamaan retkikunta Alaskan Wolverinejoen yläjuoksulle. Vaarallinen reitti on avain Alaskan luonnon valtaviin rikkauksiin, joiden kutsu houkuttaa seireenin lailla jokaista korpimaassa omaa onneaan etsivää. Kaikki yritykset kesyttää koskematon erämaa ovat kuitenkin tähän asti päättyneet traagisesti armottomien olosuhteiden edessä.

Forrester ja hänen raskaana oleva vaimonsa Sophie joutuvat eroon toisistaan, kun Allen johdattaa retkikuntansa kohti tuntematonta. Seikkailuja janoava Sophie ei odota yksinäistä vuotta armeijan parakkien vankina innolla. Pian käy kuitenkin ilmi ettei Allen ole ainoa, joka joutuu kamppailemaan petollisia olosuhteita vastaan. Kumpikaan ei voi aavistaa, että erossa vietetty vuosi tulee vaatimaan heiltä molemmilta kaiken rohkeuden ja kestävyyden, aina viimeiseen pisaraan asti.

Eowyn Ivey on syntynyt Alaskassa. Hänen äitinsä antoi hänelle nimen Taru sormusten herrasta -henkilöhahmon mukaan. Ivey opiskeli viestintää ja luovaa kirjoittamista Western Washington Universityssa ja Alaskan yliopistossa. Hän asuu miehensä ja kahden lapsensa kanssa keskellä Alaskan villiä luontoa.

Iveyn esikoisromaani Lumilapsi oli valtaisa menestys ja mm. Pulitzer-palkinnon finalisti vuonna 2013. Myös Maailman kirkkaalle laidalle on ollut arvostelu- ja myyntimenestys maailmalla päästen muun muassa Amazonin vuoden 2016 parhaiden kirjojen listalle.

Teste 30 Stunden gratis

  • Heute lesen und hören
  • Keine Verpflichtungen, jederzeit kündbar
Jetzt kostenlos testen

Mach aus jedem Moment ein Abenteuer

  • Tausende Geschichten immer griffbereit in deiner Hosentasche
  • Keine Verpflichtungen, jederzeit kündbar
Jetzt kostenlos testen
Lächelnde Frau, die aus einem Zugfenster schaut, Kopfhörer trägt und ihr Telefon hält

Starten Sie noch heute mit diesem Buch für € 0

  • Hol dir während der Testphase vollen Zugriff auf alle Bücher in der App
  • Keine Verpflichtungen, jederzeit kündbar
Jetzt kostenlos testen
Mehr als 52 000 Menschen haben Nextory im App Store und auf Google Play 5 Sterne gegeben.