3.6(55)

Nainen ja veitsi

Vielä yksi murha ennen eläkevuosia

Nainen ja veitsi on eteläkorealaisen Gu Byeong-Mon toimintatrilleri uransa päättävästä palkkamurhaajasta, jonka suunnitelmat yksi pieni virhe muuttaa peruuttamattomasti

65-vuotiaan Sarvikynnen työura alkaa lähestyä päätepistettään. Hän asuu pienessä asunnossaan Soulissa rescuekoiransa kanssa ja kamppailee yhteiskunnan odotusten kanssa, sillä hänen työnsä ei katsota sopivan ikääntyvälle naiselle. Sarvikynsi on nimittäin ammatiltaan palkkamurhaaja, ja erittäin hyvä työssään.

Neljän vuosikymmenen ajan Sarvikynsi on jahdannut ja päästänyt päiviltä huijareita, liikepomoja ja pettäviä puolisoita tekemättä yhtäkään virhettä. Viimeistä työtehtäväänsä suorittaessaan hän kuitenkin tekee yllättävän erehdyksen, jonka seurauksena Sarvikynsi vedetään mukaan täysin viattoman sivullisen ja tämän perheen elämään. Palkkamurhaajan ammatissa tunteet ovat heikkous, mutta ensimmäistä kertaa ikinä tunteet vievät voiton ja Sarvikynsi päätyy suojelemaan tuntematonta perhettä. Se ei tiedä hyvää hänen uralleen. Tai elämälleen.

Eteläkorealaisen Gu Byeong-Mon Nainen ja veitsi on huikaisevan jännittävä toimintatrilleri normeista poikkeavasta palkkamurhaajasta, jonka eläkepäivät lähestyvät yksi ruumis kerrallaan.

Teste 30 Stunden gratis

  • Heute lesen und hören
  • Keine Verpflichtungen, jederzeit kündbar
Jetzt kostenlos testen

Mach aus jedem Moment ein Abenteuer

  • Tausende Geschichten immer griffbereit in deiner Hosentasche
  • Keine Verpflichtungen, jederzeit kündbar
Jetzt kostenlos testen
Lächelnde Frau, die aus einem Zugfenster schaut, Kopfhörer trägt und ihr Telefon hält

Starten Sie noch heute mit diesem Buch für € 0

  • Hol dir während der Testphase vollen Zugriff auf alle Bücher in der App
  • Keine Verpflichtungen, jederzeit kündbar
Jetzt kostenlos testen
Mehr als 52 000 Menschen haben Nextory im App Store und auf Google Play 5 Sterne gegeben.