Nuku nuku nurmilintu

Ylikonstaapeli Hannula saapuu pieneen maaseudun kylään.

Puolustuskyvyttömän tappaminen ravistelee Hannulan lisäksi kyläläisiä, jotka luulivat tuntevansa toisensa. Hannula kulkee talosta toiseen, kuulee tarinoita ja joutuu toteamaan ihmisen raadollisuuden sielläkin, missä ulkoisesti kaikki on kauniisti.

Kirja tempaisee mukaansa ja pitää otteessaan viimeiselle sivulle asti, mutta ilman väkivallalla mässäilyä.

Anneli Poukka on toiminut käräjätuomarina Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa. Hänen "Syyllinen, syyllisempi, syyttäjä" -kirjansa sijoittui Kouvolan dekkaripäivien kirjoituskilpailussa kuuden parhaan joukkoon vuonna 2006.

Über dieses Buch

Starte noch heute mit diesem Buch für € 0

  • Hole dir während der Testphase vollen Zugriff auf alle Bücher in der App
  • Keine Verpflichtungen, jederzeit kündbar
Jetzt kostenlos testen
Mehr als 52 000 Menschen haben Nextory im App Store und auf Google Play 5 Sterne gegeben.