3.7(23)
Paddington

Paddington Puutarhakadulla

Karhuherra Paddington on jo itseoikeutettu Brownin perheen jäsen, hän on täysin kotiutunut Puutarhakatu kolmeenkymmeneenkahteen. Mutta kuten hänellä itsellään on tapana sanoa: "Minä olen sellainen karhu, jolle sattuu ja tapahtuu".

Ikimuistoiseksi jää sekin kerta, kun herra Brown alkaa remontoida Paddingtonille omaa huonetta. Remontti etenee kovin hitaasti ja nuori karhuystävämme päättää ottaa maalisudit omiin tassuihinsa. Kuten myös tapettiliisterin. Ja erivärisiä maaleja. Jotka kaikki päätyvät hänen turkkiinsa. Lopulta hän tapetoi vahingossa oven piiloon ja joutuu vangiksi uuteen huoneeseensa.

Kommelluksia on myös tiedossa Paddingtonin ryhtyessä harrastelijasalapoliisiksi. Ja kun Paddington järjestää ilotulituksen Brownien pihamaalle, naapurin hapan herra Curry saa kokea pienen yllätyksen. Mutta kun Paddington vilustuu ja joutuu vuoteenomaksi, huomaavat kaikki, kuinka tyhjältä elämä tuntuisikaan ilman pientä pörröistä karhua nimeltä Paddington.

Englantilainen Michael Bond (s.1926 - 2017) tunnetaan parhaiten karhuherra Paddingtonista kertovista kirjoistaan. Idean kirjasarjaan hän sai eräänä jouluaattona Selfridgesin tavaratalossa, kun hän löysi hyllystä yksinäisen pienen nallekarhun ja osti sen lahjaksi vaimolleen. Sarjan ensimmäinen teos, Karhu nimeltä Paddington, ilmestyi vuonna 1958. Bondin tuotanto käsittää yli sata teosta.

Englantilainen Michael Bond (1926–2017) tunnetaan parhaiten karhuherra Paddingtonista kertovista kirjoistaan. Idean kirjasarjaan hän sai eräänä jouluaattona Selfridgesin tavaratalossa, kun hän löysi hyllystä yksinäisen pienen nallekarhun ja osti sen lahjaksi vaimolleen. Sarjan ensimmäinen teos, Karhu nimeltä Paddington, ilmestyi vuonna 1958, ja se on saanut sittemmin jatkoa romaanien, kuvakirjojen sekä animaatioiden muodossa. Kohteliaasta, ihmisenkaltaisesta pikku karhusta on tullut englantilaisen lastenkirjallisuuden klassikko, ja sen seikkailuja on käännetty yli 30 kielelle. Bondin tuotanto käsittää yli sata teosta.

Teste 30 Stunden gratis

  • Heute lesen und hören
  • Keine Verpflichtungen, jederzeit kündbar
Jetzt kostenlos testen

Mach aus jedem Moment ein Abenteuer

  • Tausende Geschichten immer griffbereit in deiner Hosentasche
  • Keine Verpflichtungen, jederzeit kündbar
Jetzt kostenlos testen
Lächelnde Frau, die aus einem Zugfenster schaut, Kopfhörer trägt und ihr Telefon hält

Starten Sie noch heute mit diesem Buch für € 0

  • Hol dir während der Testphase vollen Zugriff auf alle Bücher in der App
  • Keine Verpflichtungen, jederzeit kündbar
Jetzt kostenlos testen
Mehr als 52 000 Menschen haben Nextory im App Store und auf Google Play 5 Sterne gegeben.