4.2(83)

Pallosalama

”Liu Cixin on Kiinan Arthur C. Clarke.” – New Yorker

Kun rajuilman synnyttämä pallosalama polttaa Chenin vanhemmat tuhkaksi hänen silmiensä edessä, hän ottaa elämäntehtäväkseen selvittää tämän arvaamattoman ja tappavan luonnonilmiön salaisuuden. Jahti vie Chenin myrskyisille vuorenrinteille, uutta teknologiaa kehittävään armeijan aselaboratorioon ja hylättyyn neuvostotukikohtaan keskelle kylmintä Siperiaa. Vähitellen Chen alkaa ymmärtää, että hänen tiensä päässä on jotain ennennäkemätöntä.

Pallosalama on kiehtova kertomus pakkomielteestä, tieteellisestä tutkimuksesta, sodankäynnistä sekä kahden viimeksi mainitun välisestä monimutkaisesta suhteesta. Romaani sijoittuu samaan maailmaan kuin Suomessakin suursuosion saavuttanut Muistoja planeetta Maasta -trilogia, jonka itsenäisenä esiosana sitä pidetään.

Liu Cixin (s.1963) on moninkertaisesti palkittu, miljoonittain kirjoja myynyt kiinalainen kirjailija, joka on voittanut kansainvälisen Hugo-palkinnon lisäksi Kiinan tärkeimmän scifipalkinnon Galaxy Awardin yhdeksän kertaa. Liun Muistoja planeetta Maasta -trilogia on ollut kansainvälinen menestys, josta on tekeillä Netflix-sarja.

Muistoja planeetta Maasta -trilogiasta sanottua:

”Villin kekseliäs ja todella mielenkiintoinen.” – Barack Obama

”Mestariteos… ainutlaatuinen sekoitus tieteellistä ja filosofista spekulaatiota, politiikkaa, historiaa, salaliittoteoriaa ja kosmologiaa.” — George R. R. Martin

”Kolmen kappaleen probleema on yhtä villi ja syvällinen kuin fysiikan ongelma, jonka mukaan se on nimetty. Liu Cixinin mielikuvituksen painovoima sitoo Kiinan menneisyyden, tulevaisuuden ja muukalaissivilisaation ennustamattomien kiertoratojen tanssiin. Se on 21. vuosisadan hienoimpia tieteisromaaneja.” – Hannu Rajaniemi

”2000-luvun Maailmojen sota.” – The Wall Street Journal

Teste 30 Stunden gratis

  • Heute lesen und hören
  • Keine Verpflichtungen, jederzeit kündbar
Jetzt kostenlos testen

Mach aus jedem Moment ein Abenteuer

  • Tausende Geschichten immer griffbereit in deiner Hosentasche
  • Keine Verpflichtungen, jederzeit kündbar
Jetzt kostenlos testen
Lächelnde Frau, die aus einem Zugfenster schaut, Kopfhörer trägt und ihr Telefon hält

Starten Sie noch heute mit diesem Buch für € 0

  • Hol dir während der Testphase vollen Zugriff auf alle Bücher in der App
  • Keine Verpflichtungen, jederzeit kündbar
Jetzt kostenlos testen
Mehr als 52 000 Menschen haben Nextory im App Store und auf Google Play 5 Sterne gegeben.