Hurmaavassa muistelmateoksessa kirjailija Jamaica Kincaid kirjoittaa yhdestä suurimmasta rakkaudestaan: puutarhastaan. Hänen ensimmäinen puutarhansa Vermontissa oli istutuslaatikko kodin etupihalla. Siihen hän kylvi kokeenempien puutarhuriystäviensä tyrmistykseksi vain rakastamiensa kukkasten siemeniä. Puutarhani (kirjaan) Kincaid kokoaa kaiken, mitä rakastaa (ja mitä ei rakasta) puutarhoissa. Hän tarkastelee puutarhanhoitoa intohimoisesti ja tarkoin silmin ja ottaa lukijan mukaansa matkoilleen eri puolille maailmaa.Kincaid rakastaa kiihkeästi Jane Grant -rhododendronia ja tavallisia tarhapapuja, mutta inhoaa liljoja. Häntä inspiroivat siemenluettelot, kuuluisat historian puutarhurit ja Monet’n puutarha Givernyssä. Hän haaveilee puutarhasta, joka olisi kuin hänen rehevältä kotisaareltaan, Antigualta. Mutta Kincaid muistuttaa myös, että kauneudella on aina hintansa, kuten ruusulla piikkinsä: puutarhojen historia on täynnä kolonalismin jälkiä. Eurooppalaiset valloittajat nimesivät ja lajittelivat alistamiensa maiden kasvillisuuden - ja kukin puutarhurikin hyväksyy vain tietynlaisen kasvillisuuden ja tietyn järjestyksen.
Talk Stories : Kolumnen aus dem New Yorker
Jamaica Kincaid
bookÄitini omaelämäkerta
Jamaica Kincaid
bookAn Encyclopedia of Gardening for Colored Children
Jamaica Kincaid, Kara Walker
audiobookSelvbiografien om min mor
Jamaica Kincaid
audiobookbookAnnie John
Jamaica Kincaid
audiobookLucy
Jamaica Kincaid
audiobookAnnie John
Jamaica Kincaid
bookBland blommor
Jamaica Kincaid
bookMister Potter
Jamaica Kincaid
bookMein Garten(buch)
Jamaica Kincaid
bookNur eine kleine Insel
Jamaica Kincaid
book