Pihalla kaikki tietävät äidin ostamasta Pöly-Esteri-sohvasta, koska isä on huutanut siitä niin paljon. Mutta jo seuraavassa hetkessä äiti makaa sohvalla ohuena ja keltaisena, ja pian hän on poissa.
Pelottavan isän, priimus-Iskon ja esineitä nenäänsä työntävän Annin pitää opetella olemaan perhe ilman äitiä. Ratkeaako perheen mysteeri tunturissa, johon isä eksyy lasten kanssa silloin, kun pitäisi juhlia pojan laudatureja? Miten veljen pitää suhtautua, kun sisko löytää onnensa pitkänmatkanjuoksijasta? Viidenkymmenen vuoden ajan perheenjäsenet kurottavat toisiaan kohti ja toisistaan poispäin, mutta yksi asia on selvä: kuolleesta äidistä puhutaan vain humalassa eteisen lattialla.
Mustan huumorin sävyttämä ja räiskyvä Rakkauden ja tulehduksen oireita kysyy, onko rikki menneen perheen jäsenillä toivoa.
Sari Pöyliö on aiemmin julkaissut novellikokoelman Pölynimurikauppias ja romaanin Ihmisen veri. Pölynimurikauppiaasta on myös tehty Matti Ijäksen ohjaama kuunnelmasarja YLElle.
Jenni
28.5.2024
Etsin suosituksia kotimaisista romaaneista, joiden kerronnassa kuuluisi musta huumori. Sen ystäville vahva suositus! Melko lyhyt kirja ja nopealukuinen, mutta aihe ei ole mitenkään kevyt tai yhdentekevä. Mainio tarina ja erinomainen tapa kuljettaa sitä eteenpäin usean päähenkilön näkökulmasta.
Um eine Rezension zu schreiben, musst du die App herunterladen