Rasva-Antero heittää keikkaa

Rasva-Anterosta K-popin kuningas?

Rasva-Anteron koulun rehtori julistaa kilpailun, jossa oppilaille jaetaan eläin. Sen avulla on tarkoitus tienata mahdollisimman paljon rahaa. Rasviksen pahin kilpailija Emilia ja Simo saavat lehmän, josta tulee tositeeveen ansiosta valtaisa rahasampo, toisin kuin Rasviksen ja Pietarin kissasta. Sietämätöntä!

Rasva-Antero keksii, että voittaakseen Emilian ja Simon on hänen itsensä päästävä julkisuuteen. Se veisi huomion lehmältä.

Hän päättää ryhtyä K-poptähdeksi, nehän ovat maailman kuuluisimpia! Mutta miten käy Etelä-Koreassa, onnistuuko tähteys edes ökyrikkaan isäpapan rahoilla?

Supermarsuista tuttu Rasva-Antero valloitti lukijat heti oman sarjansa ensimmäisellä kirjalla. Hullunhauska toinen osa ei petä faneja!

Helsinkiläinen Paula Noronen on rakastettu kirjailija ja mediapersoona. Supermarsun lisäksi hänet tunnetaan mm. helppolukuisesta Yökoulu-sarjasta sekä Minna Kivelän kanssa kirjoitetuista Hulluista saduista. Minna Mäkipää on turkulainen kuvittaja ja graafinen suunnittelija. Hän on valmistunut Aalto-yliopistosta 2009 ja on siitä asti kuvittanut freelancerina muun muassa lastenkirjoja, oppikirjoja ja lehtiä.

Starten Sie noch heute mit diesem Buch für € 0

  • Hol dir während der Testphase vollen Zugriff auf alle Bücher in der App
  • Keine Verpflichtungen, jederzeit kündbar
Jetzt kostenlos testen
Mehr als 52 000 Menschen haben Nextory im App Store und auf Google Play 5 Sterne gegeben.