3.5(81)

Shlomo Zabludowicz : Holokaustin kauhuista salaperäiseksi suomalaismiljardööriksi

Mittavan omaisuuden kansainvälisenä asekauppiaana kerryttänyt Shlomo Zabludowicz (1916-1994) on vältellyt julkisuutta ja hänen elämästään on tiedetty vähän.

Szlama ”Shlomo” Zalman Zabłudowicz syntyi Puolan Lodzissa juutalaisperheeseen, jonka isä oli rabbi. Hän selvisi ainoana perheestään niin Litzmannstadtin geton kuin saksalaisten keskitysleirin kauhujen läpi. Vuonna 1950 hän käveli Tampellan herrojen puheille ja alkoi viedä perinteikkään tamperelaisen teollisuuslaitoksen laadukkaiksi tunnettuja kranaatinheittimiä ja tykkejä ensin Israeliin ja myöhemmpi ympäri maailmaa.

Kaikkien menestyneiden asekauppiaiden tavoin Shlomo Zabludowicz eli julkisuuden varjoissa, mutta sukkuloi maailman valtiaiden seurassa kuin kotonaan. Hän käsitteli menneisyyden kauhutkin omalla tavallaan: kun hän työmatkoillaan yöpyi Wienin Imperial-hotellissa, hän halusi aina asua samassa sviitissä, jota natsi-Saksan johtaja Adolf Hitler oli aikoinaan käyttänyt.

Mörttisen teos on ensimmäinen tästä mystisestä ja monikielisestä maailmankansalaisesta kirjoitettu kirja. Se vie lukijan aikamatkalle ihmiskunnan historian synkimpien alhojen kautta kylmän sodan poliittisiin ja kaupallisiin kiemuroihin. Kertomukseen kietoutuvat mukaan myös maineikkaan Donnerin suvun jäsenet ja monet uutisista tutut valtiojohtajien nimet Golda Meiristä Indira Gandhiin.

Teste 30 Stunden gratis

  • Heute lesen und hören
  • Keine Verpflichtungen, jederzeit kündbar
Jetzt kostenlos testen

Mach aus jedem Moment ein Abenteuer

  • Tausende Geschichten immer griffbereit in deiner Hosentasche
  • Keine Verpflichtungen, jederzeit kündbar
Jetzt kostenlos testen
Lächelnde Frau, die aus einem Zugfenster schaut, Kopfhörer trägt und ihr Telefon hält

Starten Sie noch heute mit diesem Buch für € 0

  • Hol dir während der Testphase vollen Zugriff auf alle Bücher in der App
  • Keine Verpflichtungen, jederzeit kündbar
Jetzt kostenlos testen
Mehr als 52 000 Menschen haben Nextory im App Store und auf Google Play 5 Sterne gegeben.


Verwandte Kategorien