Suomalaisen sotahistorian uudelleenarviointia - miten Suomi kohteli sotavankejaan?
Jatkosodan alkuvuosien Suomessa sotavankien kohtelu oli epÀinhimillistÀ ja rikkoi kansainvÀlisiÀ oikeusperiaatteita. TÀltÀ osin Suomi muistutti tuolloin huomattavasti enemmÀn totalitaarisia maita kuin lÀnsimaisia demokratioita.
"On sanomattakin selvÀÀ, ettÀ Suomi lÀnsimaiseen sivistyspiiriin kuuluvana, humaanisena ja kansainvÀlisiÀ oikeusperiaatteita noudattavana maana kohtelee sotavankejaan kaikella sillÀ inhimillisyydellÀ ja oikeudenmukaisuudella, mitÀ suinkin oman kansan erittÀin vaikeat olosuhteet huomioon ottaen voidaan vaatia" (Helsingin Sanomat 23. lokakuuta 1941).TÀmÀ suomalaisessa propagandassa esitetty kuva ei pitÀnyt paikkaansa varsinkaan jatkosodan alkuvuosina. Suomessa kuoli yli 20 000 sotavankia, mikÀ on noin kolmannes vangiksi jÀÀneiden mÀÀrÀstÀ. Kuolleista lÀhes 90 prosenttia menehtyi suomalaisten kÀsissÀ vuoden 1942 syyskuuhun mennessÀ. Jotain kuitenkin tapahtui vuoden 1942 aikana, sillÀ sotavankien kohtelu parani ja heidÀn kuolleisuutensa laski. TÀssÀ kirjassa selvitetÀÀn mitÀ. LisÀksi kirja tarjoaa vastauksen siihen, miksi sotavankien joukkokuolleisuuden kaltaiset katastrofit tuntuvat toistuvan ihmiskunnan historiassa niin sitkeÀsti.
Mirkka Danielsbacka on Suomen ja Pohjoismaiden historiasta vÀitellyt filosofian tohtori, joka viimeistelee toista vÀitöskirjaansa yhteiskuntapolitiikasta.