Suurta olla pieni kansa: itsenäinen Suomi 1920–1940

Kiehtova katsaus vasta itsenäistyneen Suomen ensimmäisiin vuosikymmeniin.

Vuodet 1920–1940 olivat Suomessa suurten muutosten aikaa. 1920-luvulla Suomi oli vasta itsenäistynyt ja etsi tapaansa olla valtio valtioiden joukossa. 1920-luvulla elettiin vauhdikasta nousukautta, kunnes vuosikymmenen lopussa myös suomalaiset kohtasivat ennennäkemätön laman. 1930-luvulla Euroopan ylle nousi puolestaan sodan uhka, joka lopulta ulotti lonkeronsa aina syrjäiseen Suomeen saakka.

Veijo Meren Suurta olla pieni kansa : itsenäinen Suomi 1920–1940 paneutuu kiinnostaviin vuosiin Suomen historiassa. Se perkaa esimerkiksi Risto Rytin merkitystä Suomen Pankin johtajana, analysoi ruotsin ja suomen kielen asemaa yliopistomaailmassa ja kertoo toisen maailmansodan tapahtumista suomalaisten näkökulmasta.

Miten Suomesta tuli Suomi? Veijo Meren huikea kirjasarja tutustuttaa lukijan Suomen historiaan, aina kivikaudesta lähtien.

Veijo Meri (1928–2015) on arvostetuimpia suomalaisia nykykirjailijoita. Hänen tunnetuimpia romaanejaan ovat muun muassa Manillaköysi (1957) ja Peiliin piirretty nainen (1963).

Teste 30 Stunden gratis

  • Heute lesen und hören
  • Keine Verpflichtungen, jederzeit kündbar
Jetzt kostenlos testen

Mach aus jedem Moment ein Abenteuer

  • Tausende Geschichten immer griffbereit in deiner Hosentasche
  • Keine Verpflichtungen, jederzeit kündbar
Jetzt kostenlos testen
Lächelnde Frau, die aus einem Zugfenster schaut, Kopfhörer trägt und ihr Telefon hält

Starten Sie noch heute mit diesem Buch für € 0

  • Hol dir während der Testphase vollen Zugriff auf alle Bücher in der App
  • Keine Verpflichtungen, jederzeit kündbar
Jetzt kostenlos testen
Mehr als 52 000 Menschen haben Nextory im App Store und auf Google Play 5 Sterne gegeben.