3.7(15)

Takaa-ajettu

Kauhu leviää pienessä virginialaisessa kaupungissa

FBI:n uusi tähtiprofiloija, Evelyn Baine, osaa ajatella kuin sarjamurhaaja. Mutta koskaan aiemmin hän ei ole yrittänyt napata sellaista tappajaa kuin Bakersvillen murhaaja. Mies jahtaa nuoria naisia ja hautaa ruumiit metsän siimekseen niin, että päät jäävät maan pinnalle merkiksi hautapaikasta.

Evelyn on sinnikäs, ja uhriluvun kasvaessa sekä hän että hänen uransa joutuvat hengenvaaraan. Murhaajan pään sisällä piilevä pahuus on jotain sellaista, mitä edes Evelyn ei pysty ymmärtämään - ja se on lähempänä kuin hän uskookaan.

Bakersvillen murhaaja tietää, että FBI:n profiloija jäljittää häntä. Hän tietää täsmälleen, kuka Evelyn on ja mistä tämän löytää. Murhaaja odottaa kuitenkin kärsivällisesti, sillä hän on suunnitellut erityislaatuisen rangaistuksen Evelyniä varten. Murhaaja on vannonut, että tämä jää profiloijan viimeiseksi tehtäväksi. Tällä kertaa on Evelynin vuoro olla takaa-ajettu.

Über dieses Buch

Starte noch heute mit diesem Buch für € 0

  • Hole dir während der Testphase vollen Zugriff auf alle Bücher in der App
  • Keine Verpflichtungen, jederzeit kündbar
Jetzt kostenlos testen
Mehr als 52 000 Menschen haben Nextory im App Store und auf Google Play 5 Sterne gegeben.