KevĂ€t on jo pitkĂ€llĂ€, mutta kolmetoistavuotiaalle Helmille kesĂ€ 1974 tulee tarkoittamaan kaikkea muuta kuin vapautta. Ăiti katoaa omille teilleen, ja Helmi jÀÀ kaksin pikkusiskonsa kanssa. Olisi ihana vain leikkiĂ€ Abbaa, mutta siskolle pitÀÀ keittÀÀ puuroa.
Ăidin lĂ€hdettyĂ€ lĂ€hiökerrostalon eteiseen astelee itĂ€tuulen lennĂ€ttĂ€mĂ€ mustapukuinen nainen. Kunnan lĂ€hettĂ€mĂ€ksi kodinhoitajaksi hĂ€n kĂ€yttĂ€ytyy omituisesti, ja kun parvekkeella alkavat rehottaa mustat kukat ja nainen valtaa Ă€idin sĂ€ngyn, Helmi on yksinĂ€isempi kuin koskaan ennen.
KesÀn aikana Helmi kasvaa paitsi pituutta myös elÀmÀnymmÀrrystÀ. Uuden uutukainen kerrostalo on kuin suuri lipasto, jonka laatikoissa asuu kirjava joukko ihmisiÀ. Jokaisen askeleet kaikuvat samoissa rappukÀytÀvissÀ, ja aina joskus kÀy niinkin, ettÀ ihminen löytÀÀ toisen luo.
Maagis-realistinen romaani on elĂ€mĂ€nmakuinen kertomus niin yksinĂ€isyydestĂ€ kuin pakottavasta lĂ€snĂ€olosta, pelosta ja rohkeudesta, sivuun katsomisesta â ja lopulta toisen ihmisen nĂ€kemisestĂ€.