Huhtikuisena yönä 1710 varas vei kajaanilaisen Anders Hildeenin ruoka-aitasta 22 ruisleipää, seitsemän lihapalaa, noin puolikkaan naulan korppuja ja kolme kappaa viljaa. Helsingissä kevättalvella 1805 sotilaan vaimo Maria Dahl jäi murtovarkaudesta kiinni itse teossa. Heinäkuussa 1857 Viitasaarella paikallisyhteisöä järisytti pienimuotoinen postiryöstö.
Varkaudet varhaismodernissa Suomessa tarjoaa uuden näkökulman 1500-1800-lukujen suomalaisten maailmankuvaan sekä materiaaliseen ja immateriaaliseen kulttuuriin. Ketkä päätyivät varastamaan, ja miten varkauksia tutkittiin? Kuinka rikosten uhreja ja varkaita kohdeltiin oikeudessa ja yhteisöissä? Rahan ja ruokatarpeiden lisäksi varastettiin kruunun ja kirkon omaisuutta. Rikokset eivät toisaalta rajoittuneet aineellisiin hyödykkeisiin, ja jo 1700-luvulla yliopistopiirejä kuohuttivat plagiointisyytökset.
Varkaus oli vuosisatojen ajan tuomittu ja halveksittu rikos, ja siihen syyllistyneitä rangaistiin ankarasti, jopa kuolemantuomiolla. Teos osoittaakin, että omaisuudensuoja oli vahva jo varhaismodernin ajan Suomessa.
