4.0(1)

Voittajan strategia : Lyhytjänteisyydestä kestävään menestykseen 

Liian monet yritykset keskittyvät edelleen lyhytjänteiseen tuloksen parantamiseen uudistumisen sijaan. Uudistumista on kenties yritetty tehdä kokeilujen kautta, mutta haasteena on uusien ideoiden skaalaaminen merkittäväksi liiketoiminnaksi.

Uudistuminen edellyttää nykyisen ja tulevan liiketoiminnan samanaikaista johtamista. Kirjoittajat haastavat strategisen johtamisen itsestäänselvyydet ja esittelevät käytännönläheisen näkemyksen strategisen johtamisen monimuotoisuudesta, vaativuudesta ja samalla palkitsevuudesta. Kirjan malli on täsmentynyt lähes sadan yritys- ja johtajahaastattelun aikana.

Jokaisen organisaation tilanne on ainutkertainen, joten avuksi tulevat teorian lisäksi hyvän johtamisen esimerkit, joista saa ideoita ja ajatuksia omaan tilanteeseen.

KTT Lasse Mitronen on Aalto-yliopiston professori, (Professor of Practice). Hänellä on pitkäaikainen kokemus kaupan piiristä ja sekä liiketoiminnan kansainvälisestä tutkimus- ja kehittämistoiminnasta. Hän on julkaissut mm. verkostojen johtamista, asiakkuuksien hallintaa ja strategista johtamista koskevia kirjoituksiaan eri kirjoissa sekä kotimaisissa ja kansainvälisissä artikkeleissa. Hän toimii johdon kouluttajana ja luennoitsijana useissa johtamiskoulutusohjelmissa.

KTM Timo Raikaslehdolla on yli 20 vuoden kokemus työskentelystä eri yritysten ylimmän johdon ja hallitusten kanssa sekä liikkeenjohtajana että liikkeenjohdon konsulttina, mukaan lukien lukuiset strategiaprojektit ja käytännön strategiatyön johtaminen ja kehittäminen. Timo toimii myös hallitusammattilaisena ja hallitusten neuvonantajana ja on arvostettu ylimmän johdon mentori.

Teste 30 Stunden gratis

  • Heute lesen und hören
  • Keine Verpflichtungen, jederzeit kündbar
Jetzt kostenlos testen

Mach aus jedem Moment ein Abenteuer

  • Tausende Geschichten immer griffbereit in deiner Hosentasche
  • Keine Verpflichtungen, jederzeit kündbar
Jetzt kostenlos testen
Lächelnde Frau, die aus einem Zugfenster schaut, Kopfhörer trägt und ihr Telefon hält

Starten Sie noch heute mit diesem Buch für € 0

  • Hol dir während der Testphase vollen Zugriff auf alle Bücher in der App
  • Keine Verpflichtungen, jederzeit kündbar
Jetzt kostenlos testen
Mehr als 52 000 Menschen haben Nextory im App Store und auf Google Play 5 Sterne gegeben.


Verwandte Kategorien