Nuoren naisen koskettava päiväkirja keskitysleiriltä.
Hollantilainen pakeni kauhuja kirjoittamalla natseilta salaa.
Renata Laqueur vietiin marraskuussa 1944 yhdessä aviomiehensä Paul Goldschmidtin kanssa surullisenkuuluisalle Bergen-Belsenin keskitysleirille, jossa Renate alkoi salaa pitää päiväkirjaa.
Joulukuussa 1944 huonontuneet olosuhteet leirillä tekivät päiväkirjan kirjoittamisen mahdottomaksi. Huhtikuussa 1945 Renata ja hänen miehensä saivat kestää viimeisen koettelemuksen: Saksan joukkojen vetäytyessä he sekä 2500 muuta sairasta vankia sijoitettiin junaan, jonka oli tarkoitus kuljettaa heidät tuhottavaksi. Päivä toisensa jälkeen juna kulki läpi romahtavan Saksan, samalla kun sadat kyydissä olleet vangit kuolivat. Junamatkan aikana Renata alkoi jälleen tehdä muistiinpanoja. Palattuaan Amsterdamiin hän kirjoitti muistiinpanot puhtaiksi ja täytti joulukuun 1944 ja huhtikuun 1945 väliset aukot ja laajensi tekstiä kommenteillaan.
Renata kuvaa arkea leirillä, eikä suostu pelkäämään. Päiväkirja on terävä, autenttinen kuvaus nuoresta naisesta, joka yrittää selviytyä julmassa maailmassa. Tällä polarisaation aikakaudella tämän kirjan lukeminen on tärkeämpää kuin koskaan.
Teoksessa on hollantilaisen kirjailijan Saskia Goldschmidtin, Renatan ensimmäisen aviomiehen Paul Goldschmidtin tyttären, johdanto ja jälkisanat.
Renata Laqueur (1919-2011) syntyi Hollannissa juutalaiseen mutta protestantiksi kääntyneeseen perheeseen. Maaliskuussa 1943 hänet vangittiin ensimmäisen kerran ja lopun sota-aikaa hän vietti keskitysleireillä ja vankijunassa. Sodan jälkeen Renata erosi keskitysleirillä hänen kanssaan olleesta ensimmäisestä aviomiehestään ja meni naimisiin unkarilaisen psykiatrin ja puheterapeutin Deso Weissin kanssa, muutti Kanadan kautta Yhdysvaltoihin, väitteli siellä tohtoriksi kirjallisuudesta ja julkaisi myös muiden keskitysleireillä olleiden päiväkirjoja ja muistelmia.
