Kajaanilainen Johan Erik Strömberg (myöh. Erkki Sokajärvi) kuului Suomen itsenäisyyttä kannattaviin aktivistinuoriin. Hän joutui helmikuussa 1917 venäläisten santarmien pidättämänä Katajanokan vankilaan, mist hän myöhemmin ansaitsi kunnianimen kalterijääkäri.
Erkki Sokajärvestä tuli lopulta kolmen sodan rintamakomentaja. Vapaussodassa hän toimi joukkueenjohtajana ja komppanianpäällikkönä. Talvisotaan majuri Sokajärvi osallistui Tolvajärven rintamalla Sissipataljoona 2:n komentajana ja rintamalohkon komentajana Osasto Pajarissa. Jatkosodan hyökkäysvaiheessa hän oli JR 48:n kolmannen ja asemasotavaiheessa ensimmäisen pataljoonan komentajana everstiluutnantiksi ylennettynä. Asemasotavaiheen aikana hän toimi useita jaksoja rykmentin komentajan sijaisena aina kevääseen 1944 asti, jolloin hänet evakuoitiin sotasairaalaan sairauden vuoksi. Myöhemmin hän toimi vielä Jalkaväenkoulutuskeskuksen apulaiskomentajana ja kotiutti Jyväskylän seudulla sodasta palaavan JR 48:n.
Kirjassa välittyy kaikissa sotien vaiheissa Sokajärven henkilökohtainen kokemus ja näkemys. Elämäkerran pääpaino on hänen sotilasurassaan, mutta siinä kerrotaan myös sotien välisenä aikana aktiiviupseerina toimineen miehen yksityis- ja perhe-elämästä. Monien rintamaupseerien tavoin Erkki Sokajärvi joutui jättämään armeijan itäisen naapurin ja poliittisen painostuksen vuoksi. Erkki Sokajärven tyttärentytär Marja Sokajärvi kertoo teoksen post scriptumissa isoisänsä eläkevuosista maaseudun rauhassa.
