Itseoppinut, vähän hörhöltä vaikuttava yhteiskunta-aktivisti Uoti-Ilari Pietarinen haluaa kaataa turhat raja-aidat ihmisten väliltä. Hän on saanut vuosisadan loistavimman idean; ei vain ihmisten henkisen hyvinvoinnin lisäämiseksi itäisellä kuolemanvyöhykkeellä, vaan koko maailman parantamiseksi. Niinpä Uoti-Ilari jakaa kutsua ”luuseri-iltaan” kotilähiönsä postilaatikkoihin, ja muutama tyyppi jopa aktivoituukin; kukin tosin ihan omista, yksilöllisistä motiiveistaan. Uoti-Ilari haluaa luotsata porukkansa kohti solidaarisempaa yhteiskuntaa ja hyvinvoivaa luomakuntaa, eikä tingi omista arvoistaan, vaikka muuan kunnianhimoinen poliitikonalku tarjoaa myös poliittista väylää asioihin vaikuttamiseksi. Reko Hukka, yksi ”syrjäytymisuhanalaisista” luusereista, kertoo omasta perspektiivistään, miten luuserikapina pääsee vauhtiin, ja miten prosessi vaikuttaa häneen itseensä ja hänen uusiin tuttaviinsa.
”Luuserikapina” on humoristisella otteella kerrottu tarina nykypäivän kuolemanvakavista teemoista; nuorten syrjäytymisestä ja elämäntavan vaikutuksesta globaaleihin elinolosuhteisiin. Se on psykologinen, lämminhenkinen, ja kantaaottava. Sen luettuaan ymmärtää entistä paremmin, että menestys on pelkkä typerä ja provosoiva sana, valta ilman vastuuta on psykopaattien hommaa, ja että on parempi roikkua kiintymysobjektissaan kuin turruttaa itsensä massakulttuurituotteilla odottaessaan väistämätöntä loppua.
