Kirja kertoo tositarinan kahdesta 1905 syntyneestÀ toimeliaasta Àlymystönaisesta, Maija Juvaksesta ja Astrid Reposesta. He olivat nuoria Àidinkielen maistereita 1930-luvulla ja kÀlyt keskenÀÀn.
Murteiden ja kansanperinteen tallettajina ja tutkijoina heidÀn kerÀysmatkansa veivÀt heidÀt Suomen kaukaisille kylille ja Ruotsin metsÀsuomalaisten pariin. He tapasivat monia katoamassa olevan perinnetiedon viimeisiÀ tietÀjiÀ, taitajia ja kielimestareita.
ItÀvaltalaisen Rudolf Steinerin kehittÀmÀ antroposofia, ajatus elÀmÀstÀ kehitystienÀ kiinnosti Maijaa ja Astridia. Henkisen elÀmÀn sekÀ vapaan tahdon ja vastuun korostaminen kuuluivat antroposofiaan Steiner kuvasi antroposofiaa virikkeinÀ, ei minÀÀn dogmina. ItsenÀistÀ ajattelua tuli kunnioittaa. Se sopi Astridille ja Maijalle.
Maija Juvas löysi steinerpedagogiikasta innoittavan kutsumuksensa ja alkoi perehtyÀ sen kÀsitteisiin ja taidepainotteiseen kÀytÀntöön. Astrid toivoi ainakin nuoremman lapsensa ehtivÀn lasta kunnioittavaan kouluun
Talvisota ja sen ankarat rauhanehdot koituivat Astrid Reposen kohtaloksi, liian vaikeiksi hyvÀksyÀ. Sen hÀn ilmaisi ÀÀrimmÀisellÀ uhrilla, omalla hengellÀÀn.
Maija otti hoivaansa Astridin ja veljensÀ Martin kaksi pientÀ lasta. HÀn vietti heidÀn kanssaan monta sodan ja puutteen ja samalla lÀheisyyden vuotta.
Sodan aikanakin Maijan johtotÀhtenÀ pysyi steinerkoulun perustaminen Suomeen. Veikö tÀhti hÀnet perille, selviÀÀ kirjan loppuosassa.
YhtÀ paljon kuin kirja heijastaa kansakunnan ja yksilöitten vaikeuksia viime vuosisadan alun katkerina ja vaarallisina vuosikymmeninÀ, se kertoo ilosta, toivosta ja onnistumisesta. Se vihjaa oman lapsuutemme ja jokaisen ihmisen lapsuuden yhteydestÀ perimmÀiseen vapauteemme.