Vietettyään kuukausia psykiatrisella osastolla Wilma on vihdoin valmis palaamaan ihmisten ilmoille. Korppimurhien tutkinta on saatettu lähestulkoon päätökseen, ja Kiirunan asukkaat uskaltavat taas jatkaa elämäänsä.
Kun kaupunki jälleen kerran joutuu hirvittävän väkivallanteon kohteeksi, kukaan ei ole varautunut siihen, miten henkilökohtaiselta se tuntuu – kaikkein vähiten Björn. Etenkin kun pimeys hiipii yhä lähemmäs ja korpinsulkia alkaa jälleen löytyä.
Noita on sysimusta rikostarina entisestä poliisista Wilmasta, joka lapsena sai syyt niskoilleen kaksoissisarensa kuolemasta. Nyt hän kamppailee löytääkseen sisäisen valonsa. Wilma on saanut innoituksensa todellisesta Wilma Forsbergista – naisesta, jonka herkkyys tuonpuoleiselle on johtanut siihen, että häntä, aivan kuten kirjan hahmoakin, kutsutaan Noidaksi.




















