3.5(4)

Nukkuvan jättiläisen laakso

Sataman tungoksessa nuori Alina kantaa ruskeaa matkalaukkua, jaloissaan kahta kokoa liian suuret rasvanahkakengät. Höyrylaivan irrotessa satamasta taakse jäävät Kuopio ja Kallavesi. Koti-ikävä on välitön. Miksi isä päästi Alinan lähtemään?

Perillä Brasiliassa paratiisimaista laaksoa vartioi jättiläismäinen vuorijono. Alkaa sopeutuminen kahtia jakautuneeseen, luonnonmukaista elämää viettävään siirtokuntaan ja sen ahtaisiin sääntöihin. Jakarandapuun alta Alina löytää ystäväksi Desiren, jonka kanssa kaikki tuntuu mahdolliselta.

Nukkuvan jättiläisen laakso on 1930- ja 40-luvun Brasiliaan sijoittuva aistikas lukuromaani rohkeudesta ja ystävyydestä. Suomalaissiirtokunnasta Alinan tie vie Rio de Janeiroon, missä hän kohtaa myös menneisyytensä. "Jakarandapuun alla Alinan käsivarret heijasivat, jalkaterät tamppasivat ympyrää. Hän kadotti jälleen itsensä. Kuin kotka hän kohosi irti maan varjoista, sukelsi pelkosydämen lailla takovaan rytmiin, salaperäisiin sanoihin, jotka olivat täysin muuta kuin maailmassa oli tähän asti ollut."

Essayez 15 heures gratuitement

  • Lis et écoute dès aujourd'hui
  • Sans engagement, annulez à tout moment
Essayer gratuitement

Transforme chaque instant en aventure

  • Emportez des centaines de milliers d'histoires directement dans votre poche
  • Sans engagement, annulez à tout moment
Essayer gratuitement
Femme souriante regardant par la fenêtre d'un train, portant des écouteurs et tenant son téléphone

Commencez ce livre dès aujourd’hui pour 0 €

  • Accédez à tous les livres de l'app pendant la période d'essai
  • Sans engagement, annulez à tout moment
Essayer gratuitement
Plus de 52 000 personnes ont noté Nextory 5 étoiles sur l'App Store et Google Play.