Rajalat

Avioelämää narsismin varjossa.

Marja Kaivola on lupaava toimittaja, joka on nuoresta iästään huolimatta ehtinyt jo kokea puolisonsa kuoleman. Menetystään käsittelevän Marjan elämään saapuu Keijo Rajala, joka valloittaa naisen heti kättelyssä. Kaikki on kuin sadusta: komea Keijo on tulinen ja haluaa Marjan kanssa naimisiin. Hääkellojen soitua Rajalat saavat lapsen, mutta samalla kaikki muuttuu. Marja alkaa vähitellen tajuta, että satu oli sittenkin liian hyvää ollakseen totta. Kukaan ei kuitenkaan osaa arvata, mihin liitto narsistin kanssa voi pahimmillaan johtaa.

Perhesaagan ensimmäinen osa vie 80-luvun Lahteen ja kuvaa riipaisevasti neljän seinän sisälle kätkettyjä salaisuuksia.

Mukaansatempaava Rajalat-trilogia seuraa lahtelaisen perheen tarinaa 80-luvulta 2000-luvulle. Se kertoo niin lupaavasti alkaneesta avioliitosta kuin kulisseista, jotka kätkevät taakseen toisenlaisen todellisuuden.

Ella Laurikkala on kirjailija, joka on työskennellyt myös viestinnän johtajana sekä toimittajana. Hän on kirjoittanut Lahteen sijoittuvan Rajala-trilogian.

Essayez 15 heures gratuitement

  • Lis et écoute dès aujourd'hui
  • Sans engagement, annulez à tout moment
Essayer gratuitement

Transforme chaque instant en aventure

  • Emportez des centaines de milliers d'histoires directement dans votre poche
  • Sans engagement, annulez à tout moment
Essayer gratuitement
Femme souriante regardant par la fenêtre d'un train, portant des écouteurs et tenant son téléphone

Commencez ce livre dès aujourd’hui pour 0 €

  • Accédez à tous les livres de l'app pendant la période d'essai
  • Sans engagement, annulez à tout moment
Essayer gratuitement
Plus de 52 000 personnes ont noté Nextory 5 étoiles sur l'App Store et Google Play.