Sodanjälkeisiä tuntoja kokoava lasinkirkas runoteos.
Keväällä 1946 järjesti WSOY kaikessa hiljaisuudessa nuorten runoilijain kesken kilpailun, jonka seitsemästäkymmenestä käsikirjoituksesta Aila Meriluodon Lasimaalaus ylivoimaisesti parhaana voitti ensimmäisen palkinnon.
Tämän nuoren, vasta täysi-ikäiseksi ehtineen runoilijan säkeissä havaittiin olevan sekä sointuvuutta että väriä, sekä syvää tunnetta että terävää älykkyyttä. Laatunsa puolesta hän on sukua Saima Harmajalle – yhtä tosi, yhtä rohkean sulokas, yhtä keskitetty – mitä ei silti suinkaan pidä käsittää siten, että hän seuraisi tätä suomalaista Sapphoa esikuvanaan. Hän on päinvastoin harvinaisen itsenäinen, jo oman persoonallisen otteensa löytänyt runoilija, jonka intensiiviset säkeet vetävät lukijan vastustamattomasti taikapiiriinsä.
Aila Meriluoto-Paakkanen (1924–2019) julkaisi esikoisteoksensa 22-vuotiaana. Vuonna 1946 julkaistusta runokokoelmasta Lasimaalaus tuli paitsi sodanjälkeisen runouden ylistetty suosikki myös ajaton mestariteos.