Aika haastaa humanistit : Puheenvuoroja humanistisen tutkimuksen puolesta

Humanistinen tutkimus on ihmisyyden perustutkimusta. Sen avulla voi ymmärtää nykyhetkeä, ihmisiä ja identiteettejä sekä yksilöiden ja yhteiskunnan mennyttä, nykyistä ja tulevaa. Humanistinen tutkimus joutuu kuitenkin perustelemaan olemassaolonsa ja oikeutuksensa kerta toisensa jälkeen, sillä sen tulokset eivät näennäisesti tuo suoria taloudellisia voittoja tai ole suoraviivaisesti hyödynnettävissä.

Aika haastaa humanistit on moniääninen teos, joka osoittaa, että humanistinen tutkimus on yhteiskunnalle viisas sijoitus, ei menoerä. Yhteiskunnan ja maailman suurimmat haasteet ja ilkeimmät ongelmat ovat ihmisen aiheuttamia, ja humanisteilla on tärkeä rooli niiden ratkaisemisessa. Siksi esimerkiksi ihmismielen, uskomusten, kulttuurin, historian ja kielten tutkimus on tärkeää ja ajankohtaista.

Kirjoittajina on joukko asiantuntijoita, jotka tuovat teoksessa esille painavan näkemyksensä humanistisen tutkimuksen itseisarvosta ja vaikuttavuudesta erilaisilla keskeisillä elämänalueilla, kuten historian tulkinnassa, päätöksenteossa, taiteessa, taloudessa ja mediassa.

Teste 20 Stunden gratis

  • Heute lesen und hören
  • Keine Verpflichtungen, du kannst jederzeit kündigen
Jetzt kostenlos testen

Mach aus jedem Moment ein Abenteuer

  • Trag Hunderttausende von Geschichten direkt in deiner Hosentasche
  • Keine Verpflichtungen, du kannst jederzeit kündigen
Jetzt kostenlos testen
Lächelnde Frau, die aus einem Zugfenster schaut, Kopfhörer trägt und ihr Telefon hält

Starten Sie noch heute mit diesem Buch für CHF 0

  • Hol dir während der Probezeit vollen Zugriff auf alle Bücher in der App
  • Keine Verpflichtungen, du kannst jederzeit kündigen
Jetzt kostenlos testen
Mehr als 52 000 Menschen haben Nextory im App Store und auf Google Play 5 Sterne gegeben.