Eränkävijät

Metsästys- ja kalastustarinoita Suomesta.

Kun pohjoisessa tunturit ovat lumen peitossa ja järvet jäässä, kuljetaan etelässä vielä sulassa maassa ja kalastetaan virtaavissa vesissä. Kun itärajalla jahdataan suurpetoja, haetaan pohjoisempana kanalintusaalista perinteisin keinoin.

Eränkävijät sukeltaa televisiosta tutun porukan kanssa koko Suomen erätarinoihin. Kirja kertaa karhuretkelle valmistautumista, retkiä salaisiin kalapaikkoihin Lapin erämaassa, eräkoirien Sukan ja Hopin koulutusta sekä luontoretkeilyn pellepelottoman Manun ihmevekottimien valmistusta.

Alunperin vuonna 2017 julkaistu hyvän tuulen eräkirja on viihdyttävää luettavaa niin tv-ohjelman faneille kuin muillekin eränkäymisestä ja kalastuksesta innostuville.

Über dieses Buch

Starten Sie noch heute mit diesem Buch für CHF 0

  • Hol dir während der Probezeit vollen Zugriff auf alle Bücher in der App
  • Keine Verpflichtungen, du kannst jederzeit kündigen
Jetzt kostenlos testen
Mehr als 52 000 Menschen haben Nextory im App Store und auf Google Play 5 Sterne gegeben.