(0)

Erikoisjoukoissa – Janne Lehtosen tarina

Hörbuch und E-Book


Hyytävä sukellus ammattisotilaan arkeen

”Ennen jokaista komennustani kirjoitin vaimolleni ja lapsilleni kirjeet, sillä en tiennyt, palaanko elävänä kotiin.”

Janne Lehtosen elämä oli jo varhain saada hyvin toisenlaisen suunnan. Vantaan Hakunilassa kasvanut nuorukainen jengiytyi teini-iässä, ja kaveriporukan vapaa-ajan täyttivät päihteet ja autovarkaudet. Ennen kuin tilanne karkasi lopullisesti käsistä Janne tapasi kuitenkin nykyisen vaimonsa ja onnistui kääntämään elämänsä suunnan. Puolustusvoimissa hän löysi periksiantamattomuutensa ansiosta nopeasti paikkansa ja päätyi sukeltajakoulun kautta erikoistoimintaosastoon. Myöhemmin ura ammattisotilaana vei hänet muun muassa merirosvojahtiin Somaliaan, terroristien ja tienvarsipommien keskelle Afganistaniin sekä liikkuvan heroiinijalostamon ja merenpohjaan vajonneen aarteen jäljille. Toisinaan Janne valvoi stressin takia päiväkausia ja pohti, mikä saa kerta toisensa jälkeen altistamaan itsensä kuolemalle.

Janne Lehtonen tunnetaan entisenä merivoimien erikoisjoukkojen sotilaana ja Erikoisjoukot-televisiosarjan pääkouluttajana. Nykyisin hän on ammatiltaan palomies ja yrittäjä.

Kati Pukki on vapaa kirjoittaja, toimittaja ja kirjailija. Hän kirjoittaa työkseen muun muassa podcast-käsikirjoituksia sekä sisältöjä yrityksille ja medioille. Hänen edellinen tietokirjansa Vankina Thaimaassa on ollut yksi vuoden 2024 myydyimmistä kirjoista.