(2)

Ile Kallio

E-Book


Ile Kallio (s. 1955) on ollut suomalaisen rockmusiikin keskeisiÀ vaikuttajia jo 40 vuoden ajan. Legendaarisen Hurriganesin alkuperÀiskitaristi on nÀhnyt suomirockin kehityksen sen ensimmÀisistÀ haparoivista askelista tÀyteen aikuisuuteen, sen nousut ja alamÀet sekÀ bisneksen ammattimaistumisen.

13-vuotias Ile Kallio perusti ensimmÀisen bÀndinsÀ, Witchcraftin, yhdessÀ kitaristi Sami Hurmerinnan ja rumpali Jukka Bonsdorffin kanssa. Vuonna 1971 Remu Aaltonen pyysi Ile Kalliota yhtyeeseensÀ, kun tÀmÀ oli vasta 16-vuotias. Basistiksi löydettiin Cisse HÀkkinen ja Hurriganes oli syntynyt. Nuori Ile ei kuitenkaan kokenut bÀndiÀ vielÀ omakseen ja erosi siitÀ jo puolen vuoden jÀlkeen. Uudeksi kitaristiksi kutsuttiin Albert JÀrvinen. Ile Kallio palasi Hurriganesiin vuonna 1975, kun yhtye eli kulta-aikaansa. IlestÀ tuli tuhansien tyttöjen teini-idoli. HÀn jÀtti bÀndin toisen kerran vuonna 1979. Kolmannen ja viimeisen kerran hÀn liittyi yhtyeeseen vuonna 1983.

Ile Kallio levytti ensimmÀisen soololevynsÀ Irock vuonna 1977, ja sitÀ myytiin perÀti 17 000 kappaletta. Muita hÀnen omia bÀndejÀÀn olivat mm. Pera & The Dogs, Diesel.

Vuonna 1990 Ile aloitti yhteistyön laulaja Kaija KÀrkisen kanssa, joka osallistui Euroviisujen karsintaan kappaleella Hullu yö. He ovat julkaisseet yhdessÀ jo 10 levyÀ.