Jadetikarin arvoitus

Murha keskellä kirkasta päivää

Beatrice Hyde-Clare järkyttyy, kun lontoolainen keikari kaatuu kuolleena hänen eteensä paikallisen sanomalehden toimituksen ovensuussa. Miehen selästä sojottaa tikari.

Bealla ei kuitenkaan ole aikaa murhamysteereille. Hänellä on aivan riittämiin pulmia innokkaan perheensä kanssa. He nimittäin ovat vakaasti päättäneet tavoittaa Bean miesystävän, jota ei todellisuudessa ole edes olemassa.

Bea ei kuitenkaan saa mielestään miehen selkään iskettyä jadetikaria. Hän lähtee selvittämään mystisen aseen alkuperää Lontoon British Museumiin. Samoilla jäljillä näyttää olevan myös Bean vanha tuttu, komea Kesgraven herttua.

Jadetikarin arvoitus on toinen osa Lynn Messinan Beatrice Hyde-Clare ratkaisee -sarjassa, joka on viihdyttävä yhdistelmä historiallista ajankuvaa ja murhamysteereitä Agatha Christien Neiti Marplen hengessä.

Murha paremmissa piireissä -romaanista sanottua:

”Bea on mainio tuttavuus ja sujahtaa kepeästi kotoisan ja leppeän, aavistuksen humoristisen brittidekkarin lokeroon.” – Kirsin kirjanurkka

”Maltan tuskin odottaa seuraavaa rikosta paremmissa piireissä!" – Annelin kirjoissa

”Messina on nokkela ja varmaotteinen kirjailija ja Murha paremmissa piireissä on vastustamattoman viihdyttävä tarina.” – Publishers Weekly

”Toiminnantäyteinen dekkari, hauska sankaritar ja vastentahtoinen, omistautuva sankari, mahtavaa!” – Regency Reader

Teste 20 Stunden gratis

  • Heute lesen und hören
  • Keine Verpflichtungen, du kannst jederzeit kündigen
Jetzt kostenlos testen

Mach aus jedem Moment ein Abenteuer

  • Trag Hunderttausende von Geschichten direkt in deiner Hosentasche
  • Keine Verpflichtungen, du kannst jederzeit kündigen
Jetzt kostenlos testen
Lächelnde Frau, die aus einem Zugfenster schaut, Kopfhörer trägt und ihr Telefon hält

Starten Sie noch heute mit diesem Buch für CHF 0

  • Hol dir während der Probezeit vollen Zugriff auf alle Bücher in der App
  • Keine Verpflichtungen, du kannst jederzeit kündigen
Jetzt kostenlos testen
Mehr als 52 000 Menschen haben Nextory im App Store und auf Google Play 5 Sterne gegeben.


Verwandte Kategorien