Kirja miehestä, jolla on hyvä sydän, melankolinen mieli ja halu auttaa muita. Leppoisa ja humoristinen muistelmateos ei väistä viiltäviäkään kuvia.
Claes Andersson on meille tuttu tuntematon, mutta julkisen imagonsa tuolta puolen hän paljastaa paljon sellaista, mitä emme ole tienneet. Leppoisan humoristinen teos ei väistä viiltäviäkään kuvia.
Andersson muistelee lapsuuttaan, vuosiaan alkoholistien ja mielenterveyspotilaiden parissa, aikaansa kansanedustajana ja ministerinä. Hän kuvailee intohimoaan jatsiin, kirjallisuuteen ja jalkapalloon. Hän kirjoittaa rakkaudesta, kuolemasta, unista, omasta peliriippuvuudestaan ja sukupolvensa yrityksestä parantaa maailmaa. Muistelmissa on tilaa hyville ystäville, sukulaisille, kollegoille ja elämänkumppaneille. Ajatus seuraa impressioita ja mielleyhtymiä; Andersson leikkii muistin laikkupaikoilla ja unohtaa kaikkein ikävimmät asiat. "... elettyäni elämän jossa minulla on ollut ilo ja onni olla mukana niin monessa, rakkaudessa ja ystävyydessä, intohimoissa ja haluissa ja tulevaisuuden uskossa, taisteluissa ja vastarinnassa, jossa olen kohdannut niin paljon todellisuutta, niin monia ihania ja huikeita ihmisiä ja kohtaloita, monia maita, kieliä, kulttuureita, elinpiirejä ja ystävyyksiä, voisinko olla muuta kuin iloinen ja kiitollinen?"
Claes Andersson (1937–2019) oli rakastettu kirjailija, psykiatri, psykoterapeutti, jazz-pianisti ja pitkän uran tehnyt poliitikko. Hän aloitti runoilijana kokoelmalla Ventil (1962) ja julkaisi sittemmin lukuisia runokokoelmia, tietokirjoja ja romaaneja.
