3.4(23)

Käsky

Merenrantakylä sisällissodan runtelemassa Suomessa vuonna 1918. Entinen hermoparantola toimii nyt kenttätuomioistuimena. Eräänä huhtikuisena iltana sinne tuodaan syrjäisestä saaresta pelastettu vanki ja hänen saattajansa. Vanki sanoo nimensä olevan Miina Malin. Muuta hän ei itsestään kerro. Mihin kaikkeen hän on syyllinen?

Jääkäri Aaro Harjula, naisen saattaja, kehitteli ennen maailmansotaa loistavia liikeideoita sähköpianojen nuottirullista Jokamiehen metsästysoppaiden myyntiin. Rahapula ajoi hänet jääkärikoulutukseen Saksaan.

Mitä tapahtui niinä kahdeksana päivänä, jolloin Aaro ja Miina olivat kadoksissa?

Tutkintaa johtaa sotatuomari Emil Hallenberg, kiihkeä isänmaan ja punaviinin ystävä, kirjailija. Miehillä on valta mutta vangilta puuttuu alistujan luonto. Kuulustelujen edetessä asetelmat järkkyvät.

Palkitun ja laajasti käännetyn Leena Landerin kymmenes romaani on tosipohjainen psykologinen trilleri, yllättävä kolmiodraama, metsästysopas jokamiehelle.

Über dieses Buch

Starten Sie noch heute mit diesem Buch für CHF 0

  • Hol dir während der Probezeit vollen Zugriff auf alle Bücher in der App
  • Keine Verpflichtungen, du kannst jederzeit kündigen
Jetzt kostenlos testen
Mehr als 52 000 Menschen haben Nextory im App Store und auf Google Play 5 Sterne gegeben.