3.6(55)

Kilpajuoksu pohjoisnavalle

Pohjoinen Grönlanti oli 120 vuotta sitten vielä villiä luontoa, jossa elivät myskihärät, jääkarhut ja mursut. Paikalliset inuitit olivat kehittäneet ylivoimaisen kulttuurin arktiseen pohjolaan.

Pohjoisnavan saavuttaminen vaati Robert Pearyltä ja Matthew Hensonilta yhteensä yli kaksi vuosikymmentä. He saavuttivat ensimmäisinä pohjoisnavan vuonna 1909. Vain sillä oli arvoa – ainakin Pearylle.

Navalle oli rannikolta noin 700 kilometriä ahtojäitä, jääharjanteita, railoja ja avovesialueita, jotka oli ylitettävä pakkasessa ja viimassa. Matt Henson, ”musta inuitti”, orjan pojanpoika, oli alussa Pearyn henkilökohtainen palvelija, sitten assistentti ja lopussa Pearya parempi karaistunut vaeltaja ja valjakon ajaja. Ilman Pearyn tavoitteellisuutta, ilman Mattin ja inuittien rohkeutta ja taitoja he eivät olisi selvinneet hengissä. Inuitit eivät löytäneet navalta mitään, Peary sai rahaa ja kunniaa, Matt vain kunniaa, mutta sitäkin vasta vuosikymmenien jälkeen.

Tapahtumarikasta tarinaa elävöittävät Tom Pöystin (Peary) ja Mato Valtosen (Henson) taidokkaat dialogit. Kirjan kaksi viimeistä lukua lukee itseoikeutetusti Suomen tunnetuin arktisten alueiden retkeilijä, Pata Degerman. Kirjailija Matti Lainemalla on itsellään seitsemän omakohtaista kokemusta Alaskan retkistä vuosina 1976 - 2006 ja hän on etsinyt tietoa muutenkin arktisiin löytöretkiin liittyen vuosikymmenien ajan ollen eräs Suomen parhaiten aiheeseen perehtyneistä henkilöistä.

arktisten retkien karttoja:

https://www.facebook.com/profile.php?id=61553483546851

Teste 20 Stunden gratis

  • Heute lesen und hören
  • Keine Verpflichtungen, du kannst jederzeit kündigen
Jetzt kostenlos testen

Mach aus jedem Moment ein Abenteuer

  • Trag Hunderttausende von Geschichten direkt in deiner Hosentasche
  • Keine Verpflichtungen, du kannst jederzeit kündigen
Jetzt kostenlos testen
Lächelnde Frau, die aus einem Zugfenster schaut, Kopfhörer trägt und ihr Telefon hält

Starten Sie noch heute mit diesem Buch für CHF 0

  • Hol dir während der Probezeit vollen Zugriff auf alle Bücher in der App
  • Keine Verpflichtungen, du kannst jederzeit kündigen
Jetzt kostenlos testen
Mehr als 52 000 Menschen haben Nextory im App Store und auf Google Play 5 Sterne gegeben.