4.2(1103)

Liekki

Intohimosta uupumukseen.

Tunna Milonoffin omaelämäkerrallinen matka liian pitkälle ja takaisin.

2000-luvun alussa Tuomas Milonoff kannusti ihmisiä hyppäämään pois oravanpyörästä, heittämään repun selkään ja lähtemään maailmalle. Yhdessä Riku Rantalan kanssa syntyi Madventures, sukupolvikokemukseksi noussut matkailuohjelma.

Vuonna 2022, kahdenkymmenen yrittäjävuoden jälkeen, Tuomas joutui myöntämään, että oravanpyörän vastustajasta oli tullut sen uhri. Hän koki vakavan työuupumuksen, josta toipuminen on ollut hänen elämänsä raskain mutta myös oivaltavin reissu.

Liekki on eräänlainen välitilinpäätös, jossa Tunna kertoo elämäntarinansa ja avaa oivalluksiaan hälyttävästi kasvavan kansantaudin juurisyistä.

Tuomas Milonoff on huippusuosioon ja maailmanlaajuiseen levitykseen nousseen Madventures-tv-sarjan toinen luoja, ohjaaja ja tietokirjailija. Hänet tunnetaan rajoja rikkovana ja rohkeana mediapersoonana.

Über dieses Buch

Starten Sie noch heute mit diesem Buch für CHF 0

  • Hol dir während der Probezeit vollen Zugriff auf alle Bücher in der App
  • Keine Verpflichtungen, du kannst jederzeit kündigen
Jetzt kostenlos testen
Mehr als 52 000 Menschen haben Nextory im App Store und auf Google Play 5 Sterne gegeben.