Pakolaiskriisi : Matkani Euroopan ulkorajoille

Pakolaiskriisi - matkani Euroopan ulkorajoille kertoo Euroopan ja Suomen turvapaikkapolitiikan murroksesta - ja miten sen mukana kulkeminen muutti siirtolaisuuden tutkija Erna Bodströmin käsityksiä Euroopasta, Suomesta ja omasta itsestään.

Kirja kuvaa monimutkaista turvapaikkajärjestelmää selkeästi ja asettaen tiedon kontekstiinsa. Samalla se on omakohtainen kertomus matkasta Lesboksen rannoille, Idomenin pakolaisleriin ja Helsingin rautatientorille. Teos muistuttaa, ettei ”pakolaiskriisi” oikeastaan ollut pakolaiskriisi - vaan jatkumo monitahoisia ja lukuisia elämiä muuttavia poliittisia valintoja.

Erna Bodström (VTT) on siirtolaisuuden tutkija, turvapaikka-asioiden asiantuntija ja ihmisoikeusaktivisti. Hän toimi vapaaehtoisena ja aktivistina Kreikassa keväällä 2016 sekä Helsingissä keväällä 2017. Hänen väitöskirjansa vuodelta 2020 käsittelee kotoutumisen diskursseja.

Über dieses Buch

Starte noch heute mit diesem Buch für CHF 0

  • Hole dir während der Testphase vollen Zugriff auf alle Bücher in der App
  • Keine Verpflichtungen, jederzeit kündbar
Jetzt kostenlos testen
Mehr als 52 000 Menschen haben Nextory im App Store und auf Google Play 5 Sterne gegeben.