Mulla on ollut jo kauan sellainen olo, että vaan mun päiväkirjat, vihot ja epämääräiset paperilappuset tuntee mut. Osittain se on johtunut siitä, että en oo osannut ilmaista näitä asioita paremmin kuin kirjoittamalla.
Osittain siitä, että mä oon vaan pelännyt sitä.
Lähiaikoina musta on kumminkin tuntunut siltä, että mun on pakko kertoa mun tarina ja näyttää kuka näiden kasvojen alla asustaa. On tullut aika olla rohkea ja jakaa nää tekstit maailmalle.
Teos Runoilijan vikaa merkitsee mulle niin suunnattoman paljon. Ilman näitä tekstejä niin monet asiat ois jääneet vain huonoiksi muistoiksi. Sanat ois jääneet tyhjiksi ja maailma harmaaksi.
Tää on mun tapani muuttaa tuskani kauniiksi ja päästää irti.
Kaikesta pahasta kärsin, mutta se teki musta runoilijan.
Siitä mä oon elämäni kiitollinen.