Kun puhutaan suomalaisesta kansanluonteesta, puhutaan lÀhes varmasti myös tyhmyydestÀ. SitÀ on yritetty piilottaa ja parantaa - turhaan!
Suomalaiseen identiteettiin sopii enemmÀn sivistymÀtön junttius kuin pÀÀltÀkiillotettu maailmankansalaisuus. 1800-luvun kirjailijoita askarrutti maalaisrahvaan yksinkertaisuus ja jÀÀrÀpÀisyys. Kankea sinnikkyys on kuitenkin nÀhty myös hyveenÀ: Uuno Turhapuron laiskanpulskea tolvailu on syvintÀ suomalaisuutta ja Duudsonien hulluudesta on tehty vientituote.
Suomalaisen tyhmyyden ylistys kertoo, kuinka mielen hitaus on maassamme nÀhty, ymmÀrretty, vÀlillÀ tuomittu ja toisinaan nostettu jalustalle. Kansakuntaa rakentaneiden kirjailijoiden ajatusten lisÀksi ymmÀrrystÀ haetaan elokuvista, vitseistÀ ja musiikista. Ulkomailta etsitÀÀn vastausta klassiseen kysymykseen: "MitÀ ne meistÀ ajattelevat? TyhmÀnÀ kuitenkin pitÀvÀt!" LetkeÀ teos suhtautuu aiheeseensa lempeÀsti: tyhmyyttÀ on kaikkialla ja kaikissa.