Suruttomain seurakunta

Boheemien taiteilijoiden elämää 1900-luvun alkuvuosikymmeninä Helsingissä.

Nuoret taiteilijat viettävät vapaata elämää, mitä nyt vähäiset varat välillä hankaloittavat arkea. Vaikka elämä joskus heittää mutkia matkalle, niin oikealla suhtautumisella ja idearikkaalla mielellä niistäkin selviää.

Viljo Kojon ystäviensä ja tuttavapiirinsä innoittamana kirjoittama Suruttomain seurakunta sai julkaisunsa aikaan aikaiseksi kohua, sillä sen aiheet ja henkilöt oli helppo tunnistaa. Aikakauden boheemien taiteilijoiden ja Marraskuun ryhmän jäsenten sattumuksia Kojo kuvasi myös muissa teoksissaan.

Viljo Kojo (1891 - 1966) oli tuottelias suomalainen kirjailija, toimittaja ja monipuolinen kuvataiteilija. Hän syntyi Laatokan rannalla Kaukolassa ja kirjoittikin karjalaisaiheisia romaaneja. Niiden lisäksi Kojo julkaisi boheemiromaaneja ja runoja, ja kuvataiteilijana hän kuului ekspressionistiseen Marraskuun ryhmään. Lisäksi Kojo työskenteli sanomalehtitoimittajana ja pilapiirtäjänä. Kojo sai valtion kirjallisuuspalkinnon kuudesti (1919 - 1957), Pro Finlandia -kunniamerkin (1948) ja Aleksis Kiven palkinnon (1949).

Über dieses Buch

Starte noch heute mit diesem Buch für CHF 0

  • Hole dir während der Testphase vollen Zugriff auf alle Bücher in der App
  • Keine Verpflichtungen, jederzeit kündbar
Jetzt kostenlos testen
Mehr als 52 000 Menschen haben Nextory im App Store und auf Google Play 5 Sterne gegeben.