4.1(85)
Aika-sarja

Talvisodan aika : Lapsuusmuistelma

Tulee sota. Näin sanoo isä eräänä aamuna Hiitolassa, Raivattalan kylässä. Ja nuori tyttö joka kuuntelee, heristää korviaan. Hän kertoo meille, mitä tapahtui syksystä 1939 kevääseen 1940 tässä perheessä, suvussa, Karjalassa, Suomessa. Talvisodan aika on vilpitön ja valppaasti hahmotettu kaunokirjallinen dokumentti. Se antaa elävän kuvan kotirintamasta, ajan hengityksestä, hengestä. Palkittu sota-ajan lapsuudenkuvaus aloitti muistelmaromaanisarjan, johon kuuluvat myös teokset Välirauha, ikävöinnin aika (1990) ja Jatkosodan aika (1993).

Eeva Kilven (s. 1928) teoksia on käännetty lukuisille kielille. Hän on saanut kolmesti Valtion kirjallisuuspalkinnon ja vuonna 1974 hänelle myönnettiin Pro Finlandia -mitali.

Über dieses Buch

Starte noch heute mit diesem Buch für CHF 0

  • Hole dir während der Testphase vollen Zugriff auf alle Bücher in der App
  • Keine Verpflichtungen, jederzeit kündbar
Jetzt kostenlos testen
Mehr als 52 000 Menschen haben Nextory im App Store und auf Google Play 5 Sterne gegeben.