Tšernobylin katastrofi

Kohtalokkaan yön tapahtumat ja niiden kauaskantoiset seuraukset.

Tšernobylin ydinvoimalaonnettomuus 26. huhtikuuta 1986 ei johtunut pelkästään suunnitteluvirheistä tai yksittäisten ihmisten toiminnasta. Se oli myös seurausta korruptoituneesta yhteiskuntajärjestelmästä, jossa turvallisuus uhrattiin valtion, puolueen ja eliitin etujen hyväksi.

Neuvostoliiton tapaan Tšernobylin ydinvoimalaonnettomuuden katastrofi pyrittiin salaamaan – valtiojohto pelkäsi enemmän paniikkia ja kritiikkiä kuin radioaktiivisuutta. Vasta kun Ruotsin Forsmarkin ydinvoimalassa havaittiin radioaktiivisia hiukkasia, maailma sai tietää tapahtuneesta.

Pelastustoimet olivat mittavat, ja monet ihmiset laittoivat henkensä alttiiksi estääkseen tilanteen pahenemisen. Ilman heidän uhrauksiaan seuraukset olisivat olleet vieläkin tuhoisammat. Silti säteilysaaste, joka tuolloin pääsi leviämään, on yhä tänäkin päivänä osa todellisuuttamme – myös Suomessa.

Simon Olsson kuvaa teoksessaan onnettomuuden lähes käsittämättömiä vaikutuksia, jotka ovat herättäneet vuosien varrella sekä pelkoa että kiinnostusta. Hylätty kaupunki Pripjat ja niin sanottu "kielletty vyöhyke" ovat nykyisin matkailukohteita, ja tragedia on toiminut innoittajana kaunokirjallisuudessa, videopeleissä ja televisiosarjoissa.

Kiehtova maailmanhistoria -sarja kertoo eri aikakausien kiinnostavimmista käännekohdista ja ilmiöistä. Tunnettujen asiantuntijoiden tiiviit tietopaketit avaavat kiehtovat tapahtumat yleistajuisesti ja ytimekkäästi.

Tietokirjailija Simon Olsson on kirjoittanut kylmän sodan ajan tapahtumista, jotka käsittelevät erityisesti tiedustelupalvelua. Tutkimuksissaan hän on keskittynyt aiemmin tuntemattomiin ja vähän käsiteltyihin aiheisiin.

Teste 20 Stunden gratis

  • Heute lesen und hören
  • Keine Verpflichtungen, du kannst jederzeit kündigen
Jetzt kostenlos testen

Mach aus jedem Moment ein Abenteuer

  • Trag Hunderttausende von Geschichten direkt in deiner Hosentasche
  • Keine Verpflichtungen, du kannst jederzeit kündigen
Jetzt kostenlos testen
Lächelnde Frau, die aus einem Zugfenster schaut, Kopfhörer trägt und ihr Telefon hält

Starten Sie noch heute mit diesem Buch für CHF 0

  • Hol dir während der Probezeit vollen Zugriff auf alle Bücher in der App
  • Keine Verpflichtungen, du kannst jederzeit kündigen
Jetzt kostenlos testen
Mehr als 52 000 Menschen haben Nextory im App Store und auf Google Play 5 Sterne gegeben.