Tunnelmallisen saaristolaissarjan ensimmäisessä osassa unelmat muuttavat suuntaa kuin merituuli.
”Hennalle ja hänen sisaruksilleen Heikille ja Hillalle Utö oli merkinnyt aina kotisatamaa. Henna tiesi, että olipa hän viettänyt elämänsä viimeiset kymmenen vuotta missä maapallon kolkassa hyvänsä, ei yksikään paikka ollut koskettanut häntä samalla tavalla kuin tuo kivinen luoto keskellä Itämerta.”
Kolmekymppinen Henna Meriö palaa lapsuuden maisemiinsa Utön saarelle. Hän on työskennellyt luksusristeilijällä Karibialla mutta päättää vaihtaa paratiisisaarten hehkun pienen kallioisen luodon marraskuuhun.
Merikapteeniksi opiskellut Henna opettelee luotsin työn voidakseen pysyä Utössä ja huolehtia sairastuneesta äidistään. Henna ei ole säästynyt pettymyksiltä rakkaudessa, mutta luotsiaseman Miikka saa Hennan kaipaamaan kosketusta.
Saarelaisten väliset riidat uhkaavat Utön ympärivuotista asutusta. Pitääkseen saaren palvelut elossa Henna alkaa auttaa Majakkakahvilassa. Hennan veljen Heikin inttikaveri Samal, entinen ammattikoripalloilija ja nykyinen somevaikuttaja, tulee Utön kouluun opettajan sijaiseksi ja valtaa oitis saarelaisten sydämet. Vain Henna epäilee miehen motiiveja muuttaa syrjäiseen saareen.
Tuuli kääntyy etelään aloittaa mereltä tuoksuvan Kotisatama-viihdekirjasarjan, jonka kukin osa keskittyy vuorollaan yhden Meriön perheen sisaruksen - Hennan, Heikin ja Hillan - vaiheisiin. Vaikka elämä ulottuu mantereelle ja muihin saariin, Utö säilyy turvallisena kotisatamana.
Leena Paasio (s. 1974) aloitti kirjailijanuransa romaanilla Melkein äiti (2015). Nuortenromaani Bengtskär itä kahdeksan (2023) voitti Blogistanian Kuopus- ja Nuori Aleksis -kirjallisuuspalkinnot. Myös Meren koskettamat (2024) voitti Blogistanian Kuopus-palkinnon ja oli ehdolla Topelius- sekä lasten ja nuorten Finlandia-palkinnon saajaksi, ja lukijat valitsivat sen suosikikseen. Paasio työskentelee äidinkielenopettajana ja harrastaa purjehdusta.