3.9(103)

Tytöt : Suomalaisen tasa-arvon perusteet

Kertomus maasta, jossa ei enää voi olla liian nainen johtamaan.

Joulukuussa 2019 Suomessa aloitti hallitus, jonka kaikki viisi kärkiministeriä ovat naisia. Pääministeri Sanna Marinin johtaman hallituksen nimittäminen sai amerikkalaisen talk show -juontajan ihmettelemään, onko Suomi kenties paikka Wonder Woman -elokuvasta. Alle 35-vuotiaiden naispuolisten puoluejohtajien esiinmarssi ylitti uutiskynnyksen ympäri maailman.

Naisvaltainen hallitus ei syntynyt tyhjästä, vaan sen takana vaikuttavat lukemattomat suomalaisen yhteiskunnan kehityskulut. Suomessa naiset saivat äänioikeuden vuonna 1906, ensimmäisinä Euroopassa. Naispresidenttiä on seurannut parikin naispääministeriä. Hyvinvointiyhteiskunta, koululaitos ja perhelainsäädäntö ovat saaneet aikaan sen, että naisen ei tarvitse valita uran ja kodin välillä.

Tytöt kuljettaa lukijansa halki Suomen 1900-luvun historian ja punoo sen lomaan tositarinat viidestä naisesta, jotka ovat antaneet kasvot suomalaiselle yhteiskunnalle. Samalla se kertoo, miksi Suomessa ei enää voi olla liian nuori ja liian nainen tärkeisiin tehtäviin noustakseen.

Starten Sie noch heute mit diesem Buch für CHF 0

  • Hol dir während der Probezeit vollen Zugriff auf alle Bücher in der App
  • Keine Verpflichtungen, du kannst jederzeit kündigen
Jetzt kostenlos testen
Mehr als 52 000 Menschen haben Nextory im App Store und auf Google Play 5 Sterne gegeben.