Markus Leikolan kronikka Uuden maailman katu on maagisen realismin keinoin kerrottu yksi mahdollinen tarina siitä, miten tähän on tultu sadan vuoden aikana.
Sen sivuilla seikkailevat etupäässä tosielämän vaikuttajat tai heitä suuresti muistuttavat hahmot Franklin D. Rooseveltista ja John F. Kennedystä Hemingwayhin, Sinatraan ja Freudin sisarenpoikaan, jonka läpimurtoteos Propaganda kuului Göbbelsin vakiolukemistoon, samoin kuin Lenin, Stalin, Sergei Eisenstein ja Juri Gagarin - tai sitten 1900-luvun fiktiiviset sankarit kuten Berlin Alexanderplatzin Franz Biberkopf ja Kieslowskin Veronikan kaksoiselämän Veronika, ylimpänä seremoniamestarina ja kertojana Mihail Bulgakovin Saatana-hahmo, joka saapuu muuallekin kuin vain Moskovaan.
Kun Titanic uppoaa huhtikuussa 1912, alkaa tapahtua. Ympärivuorokautinen sähköttäjäpäivystys määrätään pakolliseksi, radioista kehittyy joukkoviestin, elokuvat leviävät massoille ja nämä massat ovat yhä tarpeellisempaa ainesta nuorille miehille, jotka haluavat viedä maailmaa eteenpäin, hamuavat valtaa, valtaa saadakseen ovat valmiit vääntämään todellisuuden omien tarpeidensa mukaisiksi, ihmisarvosta tai hengestä juurikaan piittaamatta, mutta vallan kerran saatuaan joutuvat yhä uusien miespolvien haastamiksi, kunnes... kunnes olemme tässä päivässä, jossa Amerikka ja Neuvostoliitto eivät enää ole toinen toistensa rikkinäiset peilit, kaksoisolennot joiden välissä pyristelee Eurooppa siinä kuin New York ja Moskovakin. Itä on liikkeessä länteen ja länsi itään: milloin ei olla suurvaltojen hermokeskuksissa, kohdataan Pariisissa tai Puolassa. Liittyykö kaikki todellakin kaikkeen? "Tietysti", vastaa kirjailija, "lukijan päässä, jos kaikki laitetaan siellä liittymään kaikkeen."
Markus Leikola, 56, on helsinkiläinen kirjailija ja kolumnisti, joka on aikaisemmin julkaissut kolme tietokirjaa, viisi runokokoelmaa, yhden novellikokoelman ja kaksi näytelmää. Uuden maailman katu on hänen esikoisromaaninsa.
